Pushkin

Pushkin Kirjoittanut Jalmari Virtanen

Apollon suosikki – hän mitkä lahjat saikaan!

Sai arvon joukossa hän kaikkein suurimpain.

Hän laulajana elää, elää ajast’ aikaan

ja maineessansa kasvaa, kasvaa yhä vain.

Hän – uhri juorun, tsaarin vainovimman –

vuossataan suureen tiensä auki löi.

Nyt kansa maan tään maista ihanimman

se runomestarinsa muiston seppelöi.

Tuo kaikki kansat ilmi ihastustaan;

hän, Pushkin, ylpeys on onnellisen maan.

Jos elää saikin, kuolla aikaan mustaan,

niin jälleen syntyä sai aamuun ihanaan.

Ne lyyran kirkkaat soinnut helkähdellen

myös aron lasten jurttaan kantautuu,

Pamiiri kuulee ne nyt, kuulee myös Wellen

Nyt niitä toistaa tunguusinkin suu.

Ken kylvänyt niin aarteitaan on milloin!

On runo jalokivi, säde auringon,

ja runoilijan maine loistavin on silloin,

kun koko kansa hällä lukijana on.

Millainen maa!.. Min laulajan se saikaan!

Ne toisillensa uskolliset on.

Hän, Pushkin, elää yhä ajast’ aikaan,

hän kaunistus on kuulun Parnasson.

1937

Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.