Puu ja lehdet
| Puu ja lehdet. Kirjoittanut Kössi Kaatra |
- On ihmiskunta puu
- ja lehti sen
- on ihminen,
- mi pian lakastuu;
- se kesää tuskin täällä vielä näkikään
- ja elon tarkoitustaan tajus itsekään,
- kun kuoli se
- ja levolle
- pään painoi mullan povelle.
- Yks lehti putoo puusta pikemmin,
- vaan toinen vaipuu vasta myöhemmin,
- näät, tasaisest’ ei aurinkoa riitä
- ja pimeys ei elinvoimaa siitä.
- Tääll’ lehti toinen toista varjostaa
- ja pintalehti kaiken valon saa
- ja varastaa
- näin toisen elinvoiman kokonaan
- ja siitä karttuu
- ja vahvaks’ varttuu;
- mut alin lehti vailla valoaan
- ei kauvan kestä, kun jo kuolee pois,
- vaikk’ kasvu-aikaa vielä ollut ois,
- pois kuolee, kaatuu
- ja mullaks’ maatuu.
- Puu, runko säilyy ajast’ aikahan
- ja aina uudet lehdet näkee kasvavan
- ja – kuolevan.
- Sit’ täällä koit ja madot syövät
- ja ajan rajuilmat sitä lyövät,
- mut murru, taitu ei se vaan,
- ken tietää, tokko milloinkaan?
- Oi, mihin verrata voi ihmiskunnan puuta?
- Niin ihanaa, niin kurjaa et sä tiedä muuta!
Lähde: Lindström, Kössi 1904: Elämästä: runoja. Tampere.