Puu ja vesat

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Puu ja vesat.

Kirjoittanut Minna Krohn


Käsin hellin siemen oivallinen
Pantiin maahan, peitettihin.
Ehti tuskin päivä paistaa,
Kaste-kyynel kylvetellä
Maata, missä siemen piili,
Ennenkuin jo vesa kaunis
Ihasteli valon ihanuutta.
Tuli taimi puuksi vähitellen,
Oli kaunis kuni neito,
Ihana kuin metsän impi,
Muita oli puita suloisempi.
Jo sen siimehessä käki kukkui,
Linnut lauloi lemmestänsä,
Paimen siellä suudelmansa
Punastuen antoi armaallensa.
Tuli vaihetellen kesät, talvet.
Nopeasti vieri vuodet,
Jopa myrsky monta kertaa
Oli puuta säälimättä lyönyt.
Iski kerran ukkonen sen kylkeen,
Repi oksat, särki varren.
Puu jo päätään kallistavi
Hiljaan odottaen kuolemaansa.
Mutta kumma! – vesoja nyt nousee –
Kaunihia, tuuheoita –
Emäpuuta ympäröimään,
Aivan kuni lapset äitiänsä.
Kansat suuret, polvikunnat kuolee,
Tuonelaan ne kutsutahan,
Jättää heidän täytyy kaikki,
Mutta uusi suku kasvaa,
Häärii heidän rinnallansa,
Herättäen toiveet suloisimmat,
Vanhempien vaipuessa hautaan.


Lähde: Pääskysen Liverryksiä Lapsille. 1883. Helsinki.