Raamatullinen tarina
| Raamatullinen tarina. Kirjoittanut Eetu Salin |
- Tuttu Jakob juutalainen, vanha lammaspaimen,
- Mies aika kelju, mutt’ kuulu hurskas,
- Voimiltansa vallan vertaa vailla,
- Itse Herrallekin näytti kerran tiukan
- Toden tuta Jumalakin taisi,
- Oisen yhden painia kun vankkaa
- Veikat vääntivät niin että tanner notkui, vavahteli vuoret.
- Moraalista vaan ei paljon tiennyt Jaakko.
- Rehellisyys puuttui hyveistänsä aivan.
- Petti veljensä kun hernerokkaa syötti,
- Isänsä kun vohlan hälle keitti,
- Appensa kun viirukepeillänsä lammaslauman kirjavaksi muutti.
- Naima-asioissa myös ei Jaakko
- Pikkumainen ollut, turhan tarkka.
- Kaksi akkaa jo, mutt’ nää ei riitä;
- Viel öitsii tyttölöitä, pitää Lean piiat.
- Niin siitti poikia hän kelpo joukon,
- Koko kaksitoista pikku patriarkkaa.
- Isän luonne pojissa kun piili,
- Juudasverta kiersi suonissansa,
- Niin he orjaks’ yhden veljistänsä
- Kerran Egyptihin möivät penninkeistä.
- Isän lempipoika, kaunis Jooseppinsa,
- Ei palannutkaan kotiin paimenesta.
- Hän lehmistä ja rukiista jo Niilin rantamilla
- Uneksui, miettein keinoja, kuin voisi anastella
- Maat, mannut, tilat köyhiltä,
- Hyväkseen hätää käytellä nälkäisten, nääntyneitten.
- Siel’ neuvonantajaksi Faraolle
- Yleni Jooseppi, ja viljavarastoille
- Jo päälliköksi määrätty hän oli,
- Kun jyvän ostoon veljet Kaanaan maalta tuli.
- Näin oiva tilaisuus sai Joosepille kostaa
- Veljeinsä kauppakuumeen kaksin kalliin.
- Tuntemattomana veljillensä
- Hän mahtavana valtaherrana,
- Kestitsee Kaanaan miehet kunnon lailla,
- Ilmaiseksi vihdoin antoi viljakuormat.
- Niin siirtymään sai Kaanaan ylängöiltä
- Pois vapaat veljensä hän alas Niilin laaksoon.
- Pienet patriarkat, paimenruhtinaat,
- Sai tottua nyt Faraon pakkovaltaan.
- Varhain kansa Niilinlaakson tiedon, taidon alkeita
- Tavaellen, pystytteli muistojansa uhkeita.
- Vainajien lepopaikat, pyramiidit mahtavat
- Tuhansille työtä antoi, ruoskan kanssa johtajat
- Orjain töitä valvoi, johti, lyödä, piestäkin he tohti.
- Paimenkansan vapaat lapset, töihin tottumattomat
- Jälkeläiset Jakobin, nuo Kaanaan pojat uljahat,
- Tiilen kantoon saivat käydä, savikuoppiin työnnettiin.
- Ken ei ollut kyllin nöyrä ruoskin taivuteltihin.
- Tarkoin Faraon julmat voudit hallitsijan käskyt noudit.
- Vaan kun suku Israelin lisääntyi ain’ yhäti,
- Vaaran siinä vallallensa Farao näki, vainusi.
- Käskyn silloin voudit saivat ankarammin rasittaa,
- Vihdoin poikalapset piennä murhata ja hukuttaa.
- Sorron alla kansa huokaa, vihan malja kuohuu, vuotaa,
- Tulisielut, niinkuin Mooses, leimahti jo liekkihin;
- Silloin, tällöin kostonkalpa kohtas’ miestä Egyptin.
- Julmurit vaan siit’ ei väisty, – Faraon vaino kiihtyy vain,
- Kätyreikseen hallitus myös jonkun juutalaisen sai,
- Ilmiantajia pakoon, maasta pois, kuin Mooseskin,
- Pötkiä sai yllyttäjät, parhaat pojat Israelin.
- Pilviin peittyy toivon taivas, vastaisuus on niin kuin yö,
- Mutta vainon kiihtyessä kiihtyy myöskin valon työ.
- Pyhätuli vihdoin syttyy, leimahtaapi salama;
- Sinain vuoristossa päätös, vala tehdään vakava:
- Kaikki uhrata ja koittaa, vapaus täytyy taasen
- voittaa!
- ”Silmä silmästä”, niin vannoi Mooses eessä Jehovan,
- ”Hammas hampaasta”, hän jatkoi muokatessaan ohjelman
- Orjain vapautukseksi, kansan uuden luomiseksi.
- Tähän yhtyi Jedro, Aaron, koko liitto Jehovan,
- Min’ nimessä jo päätetty on kiihoitustyö alkavan,
- Vihaan julmaan kansan nostaa, säälimättä että kostaa.
- Niin painava tunne on ilmassa,
- Kuin ukkosen käynnin eellä,
- Vain tuntuvi aavistuksena,
- Että suurta on tekehellä.
- Joka kodissa lammaspaistia,
- Kuin juhlaksi valmistettu,
- Ovipielet myöhään illalla,
- Veren kanssa on pirskoitettu.
- Yön synkeä vaippa nyt peittää maan,
- Sen verhosi varjot tummat.
- Pedot, peikot liikkeellä ompi vaan, –
- Mutta mitä nuo haamut kummat?
- Kun aamu on tullut, on kauhua maa
- Yli äärien tulvillansa;
- Ja käskyn Farao kuuluttaa:
- Pois maastani Juudan kansa!
- Niin Juudan kansa se valittu
- Vapautuvi orjuudesta,
- Anarkia julma on sallittu,
- Kuin lakkokin Jehovalta.
- Jehovan Mooses keksiä sai
- Lerumiesten ja naisten vuoksi,
- Niiden kuningasvallan kumartajain,
- Jotka Abis-juhlissa juoksi.
- Jo ennen kuin Mooses Jehovansa
- Oli antiin kunnolla saanut,
- Piti Aaroni saarnoja kullasta,
- Jonka valta ei koskaan laannut,
- Joka hallitsi kaikkia kansoja,
- Se ol’ suuri ja oikea Jumala.
- Tuo saarna kelpasi akoille:
- ”Siinä oikea pappi vasta”,
- Joka taholta kuului, ja Aarolle
- Helyt riisti he kulmiltansa.
- ”Vala paikalla kullasta jumala!
- Tässä malliksi kaunis on vasikka”.
- Ja kultajumala tehtihin
- Se vielä on vallan päällä,
- Vaikk’ vanha Jehova saarnoihin
- Lain käskystä tullut väärä;
- Vaan raha pappeja komentaa
- Kultavasikkata he kumartaa.
”Raha on Israelin kiivas Jumala, jonka edessä ei yksikään toinen Jumala voi seisoa.
Raha on alentanut ja tavaroiksi muuttanut kaikki ihmisen Jumalat.
Raha on kaikkivaltias, siihen sisältyy kaikkien asiain arvo.
Koko mailmalta, niin inhimilliseltä kuin luonnoltakin, on raha riistänyt niille kuuluvan ominaisen arvonsa.
Raha on ihmisestä vieroittunut olento, hänen työnsä ja olemuksensa.
Tämä vieroittunut olento hallitsee ihmistä ja sentähden on hänen sitä rukoiltava”.
Karl Marx.
Lähde: Salin, Eetu 1909: Tyrmässä. I. Osuuskunta Kehitys r. l., Pori.