Raamatunkäännöskomitea
| Raamatunkäännöskomitea jälki-istunnossa »Tornissa» keväällä 1932 Kirjoittanut Otto Manninen |
- Moni luulija kauan jo luuli niin,
- hoki itse ja muiltakin kuuli niin:
- muu kaikki loppuu aikanaan,
- tämä komitea ei milloinkaan.
- Ei totisesti, ei milloinkaan
- ja vielä ei edes silloinkaan,
- vain istuu ja kantaa kappojaan,
- vähän joskus jos vaihtaakin pappojaan.
- Niin ensin hiljemmin huhuttiin,
- yhä puhisevammin jo puhuttiin,
- soi komitean jo korvilla
- kuin toitotus tuomion torvilla.
- Eik’ ansiott’ ihan ehkä kai:
- se istua jaksoi ja istua sai.
- Meni mullinmallin maailma muu,
- piti paikkansa sen luja purstoluu.
- Punapainajainenkin rutisti,
- komitea vain istua jutisti,
- toi sille huolt’ iänikuista
- ihan pieninkin pienistä prikuista.
- Mutt’ aika se kaikelle panee pään,
- komiteankin eess’ on: top tykkänään!
- ja jos ei lopen viel’ ole piste ja pää,
- apokryyfiksi aivan se ainakin jää.
- Siis sanoo se: lootom os luuta nuu!
- Ihan kuopalla onkin jo istuinpuu.
- Se luunsa lepoon jo oikaisee,
- näin joutsenlaulunsa joikaisee.
- On kaikki jo kapatkin kannettu,
- on saatu kaikki, mit’ annettu.
- Se loppuun on lehmänsä lypsänyt,
- työ kynittäväksi on kypsä nyt.
- Ois oikeus sillä nyt levätä,
- sitä itse jos mielis ei evätä,
- ei laittelis virhelistoja,
- hakis nahkaansa naskalinpistoja.
- Näes mieli on muuttunut moiseksi,
- tuli tottumus luonnoksi toiseksi,
- edes keskellä ei kesäkenttiään
- jätä Vanhaa se Testamenttiään.
- Voi, kuningas Taavetti, psalmista,
- kun et haastanut suomea valmista!
- Ois päästy me pitkistä talkoista
- ja paksuista urakkapalkoista.
- Vaan silti ei taivalta takaista
- halu meill’ ole mielestä lakaista.
- Jos vaivaa antoi ja aikaa vei,
- se yhdessä mentiin, yhkitty ei.
- Kiri viimeinen tott’ oli reilua,
- sai tuppi ja Puukkokin heilua;
- kun oikein tuppasi tuskaksi,
- konstormingin löys lymypuskaksi.
- Jo toukomettisen ääni soi,
- komiteakin juur’ erokahvit joi,
- jo söi se itsensä hajalle,
- veto kiivas on vain kesämajalle.
- Pääkaupunki alla on kakkuna,
- jota tarjoo Tornin jok’ akkuna,
- vain muuttolintuja muistellaan,
- isot hauet jo hengessä uistellaan.
- Ja entiset, ammoin jo uistetut,
- nuo muhkeat, nuo ikimuistetut,
- takavuosina koukkuun jo tarttuneet,
- ovat siitään vaaksoja varttuneet.
Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.