Raatajalle
Ulkoasu
Raatajalle. Kirjoittanut Mikko Uotinen |
- Sinä tunnet sen ajan
- kun kirkko se kansaa puijasi, petti,
- ja maassamme hallitsi vain pajunetti;
- kun orjuuttajan:
- ol’ maassamme käskijän herraus, valta,
- kun kaikui sorretun huokaus vainojen alta,
- se tummaa ol’ yötä
- kun kuljimme yökköjen myötä.
- Sinä muistat ne surut:
- kun nälkä se elossa ryskyen riehui,
- kun alhaiset vietit ne kansassa kiehui;
- ol’ oikeata jälellä murut:
- kun pettous etujen kukkia kantoi,
- kun ruoskat ne kansalle lakia antoi,
- se aika ol’ musta
- täynnänsä sortumusta.
- Sinä muistat ne hetket:
- kun kaduilla vaikersi nälissä monta
- naista ja miestä niin kurjaa ja onnetonta;
- sinä muistat ne retket:
- kun kontaten kahleissa orjana kuljit,
- ja syämmesi kaipuut sä armotta suljit,
- ja sammutit sen,
- tuon loimuen ikuisen.
- Sinä näit sen aamun:
- kun päivien valta se elossa ryski,
- kun oikean voimat ne suurina jyski
- kun kauhujen haamun:
- te puistitte elosta synkkeän, pahan,
- ja mursitte kruunust herroilta rahan,
- se hetki ol’ suuri
- kun kohosi heikkojen muuri.
- Sinä tajua siis:
- on sinussa elämän korkea mahti,
- on sinussa oikeaa voittava vahti,
- sinä sydämmiis:
- sinä selvin kirjaimin kirjoita tää
- ett’et sinä elämään orjaksi jää;
- vaan vaadit kuin mies
- ett’ vapaa on ties.
- Nouse, nouse sä ylväs;
- niin kansasi oikea valtahan käypi,
- ja taivaalle kevätkin ennättäypi
- nouse, kansani pylväs,
- ei silloin heikkojen valitus raiju
- ja sorretun huokaus synkkänä kaiju,
- vaan valta on kansan
- kun poissa on ansa.
- Nouse, nouse sä jalo
- sä elämän korkea, puhtahin valta,
- sä nouse kuin kevätkin talvien alta;
- sä huomenten valo,
- sun kanssasi vapaus nousevi voimaan,
- saa onnen ja riemujen harppuset soimaan
- se kevähän vallan
- luo touhuilla hallan.
Lähde: Työmies 28.11.1905.