Radiota
| Radiota Kirjoittanut tuntematon, nimimerkki Salakuuntelija |
Eilen oli radion päivä. Lahden suurasema ...
Päivän suuri kysymys oli, kuinka Lahti kuuluu Sotkamossa, Peräseinäjoella, Höllölän Pöllölässä ja yleensä koko Suloisessa Suomenmaassamme. Tuloksista voi arvoisa lukija saada selon toisesta paikasta lehteä.
Minä tunnustan rehellisesti ja peittelemättä, etten ymmärrä radiosta yhtään mitään, etten omista radiota, en edes neulannupin kokoista kidettä, enkä pane kuulotorvia korvilleni edes kehoitettaessa. Sanon sen silläkin uhalla, että minut leimataan aikaansaseuraamattomaksi tomppeliksi. Minun täytyy tulla kovin paljon laiskemmaksi kuin luonnostani olen ennenkuin ostan itselleni radion.
Mutta kun maailma on täydessä radiokuumeessa, ei edes minunlaiseni voi välttää kohtaloansa. Minäkin jouduin eilen vastoin tahtoani kuuntelemaan radiota. Se tapahtui totta totisesti kuin salaväijytyksestä. Tuli puhelinsoitto Oulusta. Toisessa päässä oli tuttu ääni ja tuttu mies. Juttelimme asiamme, mutta eikös vaan keskusteluumme sekautunut kimeä naisen laulu. Heristin korviani. Tuttu laulu. Totisesti siellä kaikui Kilpisen ”Illalla”!
— Kuuletko ? kysyi oululainen ystäväni ihan tohkeissansa.
— Kuulenhan minä, mikä hiivatin naisihminen se siellä?
— Se on Hanna Granfelt.
Eikös vain sillä oululaisella tuttavallani ollut ämyrinsä soimassa ja kuunnellut Lahden lähetystä, kun sattui puhelinkeskustelumme!
Hetkistä myöhemmin uudistui sama juttu. Silloin oli puhelu Rovaniemelle. Siihen sekautui Lahden lähetyksen soittoa, jota lappal..., ei kun rovaniemeläiset hörössä korvin kuuntelivat.
Semmoista se oli minun eilinen radiokuunteluni. Epäilemättä hiukan monimutkaista. Hanna Granfelt lauloi täällä Helsingissä. Hänen sopraanonsa pani jonkin levyn Lahdessa värähtelemään, sitten sitä käyteltiin erinäisissä koneissa Lahden lähetysasemalla, muokattiin kuin savimyllyssä, minkä jälkeen se lähti uimaan eetterin aaltoja (laulussa se tosin kulki ”kangasta pitkin” ainakin tekstin mukaan), sitten sen Oulussa karjui esille ämyri, ja minun korvani otti sen mitä tuossa karjunnassa oli liikaa ääntä, lankaa pitkin takaisin tänne Helsinkiin ...
Huh, minä luulen että minun päätäni rupeaa huimaamaan!
Minä en ymmärrä tästä kaikesta yhtään mitään, mutta minä lohduttaudun sillä, ettei ihmisen tarvitse kaikkea ymmärtääkään. Esim. radiosta, taikka logaritmista taikka vaikka ikiliikkujasta.
Mutta lopputulos oli se, että minäkin kuulin Lahden, vaikka olenkin
Salakuuntelija.
Lähde: nimimerkki Salakuuntelija: Radiota. Helsingin Sanomat, 23.4.1928, nro 111, s. 2. Kansalliskirjasto.