Rahan kosto

Rahan kosto. Kirjoittanut Hilja Pärssinen

”Nuorra silloin, muistatko,

kun sä mulle puhuit pilkoin,

olit rikas, rahas’ tuon

kylvit ivahymyin, ilkoin.

Raha ”kuollut metalli”,

sitä halveksien syysit.

Viisautta palvella

silloin muka yksin pyysit.

Rahan valtaa ivasit.

Hyve tunnustukses niitti,

kuljit siten pystypäin,

ylpeyttä sulla riitti.

Mua, mua halveksit,

sepä oli syntis paha,

sit’ et anteeks’ saada voi,

armoa ei tunne raha.

Niinpä silloin vannoinkin

kostavani verisesti.

Kostoni se koski kai –

harvat sitä jaksaa kesti.

Kostan, köyhyydellä lyön. –

Viisaus ei kelpaa syödä,

eikä hyve elätä. –

Enkö osaakin mä lyödä?

Nuorra ilkuit, nytpä sun

sydäntäsi kipu viiltää.

Silmäs sumennehet on,

niissä tuskan kyynel kiiltää”.

Rahan sielu haastoi näin. –

Uhri kalveten sen kuuli.

Tietään kulki. Tulkinnut

mietteitään ei mykkä huuli.

Hilja Liinamaa.

Lähde: Kevään kosto: sosialidemokratinen vappujulkaisu. 1908. T. S. O. Raivaaja r.l., Lahti.