Raippanen
| Raippanen. Kirjoittanut Max Oker-Blom |
- ”Rai, rai, raippanen!
- sama koivunvirpinen,
- jonka ilokyynelin
- näin niin usein keväisin
- pukuun käyvän vienoon
- kaunisteeksi tienoon.
- Rai, rai, raippanen!
- Tunnen lemmen puuttehen,
- ruoskimaan kun antaut,
- toimeen tyhmään alennut:
- Tuskan tunnen nahassain
- usein sinun tähtes vain!
- Ai, ai, raippanen!
- Ootpa vilpin sukuinen:
- Kosken sua sormellain,
- olet hellä, hento vain,
- vaan kun selkää ripsutat,
- iskusi on vihavat.”
- ”Oon, oon raippanen,
- se on tosi totinen.
- Hyvää vain ma sulle suon,
- pahastakin hyvän luon.
- Katson sielun pohjahan,
- oikeahan johdatan.
- Päivin, öin raippanen
- valvoo sua seuraten.
- Vieroisitko ystävätä,
- jok’ ei lainkaan sua jätä?
- Jäädäksesi mielehes
- istun ovipielehes!”
- ”Rai, rai, raippanen!
- Muistan käyntis viimeisen.
- Suotta vain sä seuraat mua,
- tulen toimeen ilman sua.
- Kiitän lupauksistas,
- siirry hiukan loitommas!
- Rai, rai raippanen,
- ylen viekas virpinen!
- Luudan taakse loukkohon
- painu roskajoukkohon.
- Totuus – voithan kuulla sen:
- En mä sua lemmi, en!
Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.