Rajalla vartio valppaana käy
| Rajalla vartio valppaana käy Kirjoittanut Jalmari Virtanen |
I
[muokkaa]- Ukraina vielä kun kukkahan jää,
- Täällä jo lunta ja jäätä,
- Lumen villapäähine kimmeltää,
- Painaen pens-ahan päätä.
- Meitä jo puolelta napamaan yön
- Ruoskii pakkasen raippa,
- Käärivi harjoja tunturivyön
- Tähtien välkkyvä vaippa.
- Hohkavat hiilet luutivi kai
- Pohjotar uunistansa,
- Kun revonroihut viuhkehen sai,
- Soiluen valloillansa.
- Outo kai luulisi: – Roihussa, hei,
- Lieneepi lämmin ja lauha! –
- Vaan revontakka ei lämmitä, ei,
- Ja kaukana täältä on rauha!
- Vaikka ei tietä, ei polkua näy,
- Täällä on ankara raja!
- Rajalla vartio valppaana käy
- Ja tuolla on – anastaja!
II
[muokkaa]- Painuu lumen alla havu.
- Ilmaan kuulaan pakkasaamua
- Nousee yksi ainut savu
- Ylle metsän, rajaraamun.
- Ohut talvipäivän kiila
- Tunkee väliin aamun, illan.
- Puree vilu niinkuin viila
- Kirkkaaks’ ilman kaarisillan.
- Hiihtää tiedusteluretken
- Päivänloisto navan yöhön,
- Hiilahtelee lyhven hetken,
- Kutoo kultaa Pohjan vyöhön.
- Leikkii vähin päivän briha
- Tanhuvilla tuntureitten,
- Säkenöitsee pohjan piha
- Timanteissa hiutaleitten.
- Niinkuin kadun leikkaa katu
- Kaupungissa, niinpä täällä –
- Leikkaa suksenladun latu...
- ”Hiihtänyt lie kenpä täällä?...”
- Silmä vartijan on valpas
- Hiihtäessään vuoren laitaa.
- Hengityksen vilu salpas...
- ”Vihamies se olla taitaa?...”
- Teräsvieterinä mieli...
- Suksen sauvan laskee, nostaa;
- Uhkaavaks käy ilmanpieli,
- Lumimyrskyllä kai kostaa.
- Eessä syvä vuorenrotko,
- Metsä kaihtaa näkörannan,
- Järven rantaan päättyy notko...
- ”Lyijyterveiset ma annan, –
- Miettii tähystäjä, – sille
- Joka aikoo käydä päälle.
- Joka tunkee tunturille,
- Sen jo kaadan järven jäälle.”
III
[muokkaa]- Savu hiipui jo pakkasen huurteeseen,
- Punavartija sulkee pellin,
- Vaan sydämen akkunat aukoo hän
- Ja muistelee mielin hellin:
- ”Ihan varmaan Annuska armainen
- Jo viimeistä lehmää lypsää,
- Ja yhteisruokalan uunissa lie
- Pian pehmeä piirakka kypsää.
- ”Ja kolhoosin tallissa rauskuttaa
- Minun serkkani aamiaiskauraa,
- Ja pajassa taattoni kalkuttelee,
- Hän korjaa jo kevääksi auraa.
- ”Ja maammo tuo tupahan lämpenemään
- Isot hahtuvat, taattoa muistaa:
- ”Prikatiiri taas sukkia tarvitsee...”
- Ja sormensa langalla luistaa.”
- Kuva toisensa jälkeen kurkistaa
- Oman sydämen akkunan takaa.
- Ne ailuvat hetken ja haipuvat pois...
- Rajan ompi hän vartija vakaa.
- ”Raja tässä on kahden systeemin, –
- Hän miettivi, – diktatuurin
- Proletaarein uljas vartija oon,
- Joka mulle on kunnia suurin.
- ”Minä kirjoitan nuorisojatsheikkaan, –
- On Annuska sihteeri siellä, –
- Miten valpas on vartio, horjumaton,
- Miten on pojat potralla miellä!
- ”Minä kirjoitan tuulista tunturien,
- Miten nostaa ne tundroilta lunta,
- Miten käy poro vieläkin laitumella,
- Lumen alla vaik’ on paliskunta;
- ”Miten suksilta hankehen pyllähdin,
- Jäsenkirjani hukkuneen luulin;
- Miten kerran katkaisin lahtarin tien,
- Pahat terrorituumansa kuulin.”
IV
[muokkaa]- Hän on päättänyt kirjeen,
- Sen vie povelleen.
- Asestettuna astuu hän
- Suksilleen.
- Ei rauhoitu, velttone
- Mieli sen, jolla
- On halu valppaana
- Vartioss’ olla.
- Syvän tyyneltä näyttää jos,
- Tarkemmin vaan
- Rajavahdin on oltava
- Vartiossaan.
- Ain mahtane jatkua
- Rauha ei tälleen:
- Voi lahtarit äkkiä
- Hyökätä jälleen.
- Vihamiestensä tietävi
- Kiertelevän
- Yhä tienoilla näillä,
- Siks’ punnitsi hän,
- Mikä hinta on lahtarin
- Kierän ja raa’an...
- Tasapainohon saattavi
- Mielensä vaa’an.
- Hymy huulilla hiihtää hän
- Hiljalleen,
- Ja aatos lentävi
- Kirjeeseen.
- On niinkuin se lämmittäis’
- Hiihtäjän rintaa...
- Vaan pakkanen suutelee
- Poskien pintaa.
- On lempijän lempiä
- Velvollisuus,
- Vaan täällä on lemmelle
- Aihe jo uus:
- Jos siellä on Annuska
- Hilpeärinta,
- Niin täällä on
- Neuvosto-Karjalan pinta.
- Ja vartiotupahan
- Toveri jää
- Ja uupuvi unosen
- Untuhun pää.
- Vaan yhteyskoneesta
- Toisella huoli:
- Ei hetkeä tyhjänä
- Vlasovin tuoli.
- Lyhyt päivä: kaks pimeää
- Vastakkain;
- Vain yötähän talvella
- Täällä on ain!
- Toki vartija hiihtää
- Valkeaa sarkaa...
- Vaan vartiopaikkahan.
- Lahtarit karkaa!
V
[muokkaa]- Monet virstat on hiihtänyt... Hangelle
- On tippunut viljalti verta...
- Käy voimansa loppuun... ”Ponnistaa
- Kun jaksaisi vieläkin kerta!”
- Kylä kaukana vartiopaikalta;
- Toki tieto on vietävä sinne,
- Miten julkeat lahtarit surmasi taas,
- Punaseks’ tuli tunturin rinne.
- ”Yön tuiskussa vartioon hyökkäsi niin
- Asevankkana roistojen joukko...”
- Veri tippuu... Hän hiihtää hankea vaan
- Ja jylhä on vuoren loukko.
- Puri pakkanen haavaa... Kuulas on
- Tänä päivänä ilman ranta.
- On katkennut sauva ja haljennut
- On hiihtäjän suksen kanta.
- Kylä... Hiihtäjän vaipuvan ympäröi
- Omat... Heille hän vaivoin haastoi:
- ”Pian vartiopaikka taas pystyttäkää!
- Sen lahtarit poltti ja raastoi.
- ”Kun hihkuen nostivat seipääseen
- Poislyötyä Vlasovin päätä,
- Minä silloin kuulani heihin löin;
- Olin haavoissa ryöminyt jäätä.
- ”Tämä kirje on nuorisojatsheikkaan...
- Tuli loppuni.... Päätäni huumaa!...”
- Oli kirjeessä: ”Neuvostomaastamme
- Emme luovuta yhtä ees tuumaa!”
Lähde: Virtanen, Jalmari 1936: Valittuja runoja. Valtion kustannusliike Kirja, Petroskoi.