Rakastava

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rakastava.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Päivä laskee, kalve vuottaa,
Kaste seutuloita juottaa,
Ilta lankee ruskotellen
Laaksoloihin tuttaviin.
Lemmen nuoli rintasessa,
Ikkunassa avoimessa
Selma istuu, kurkistellen
Kauvas maisemiin.
Viel’ ei kuulu sulhokaista,
Viel’ ei ääntä ainokaista
Virman astunnasta tiellä
Kohden hellää, hiukuvaa; –
Niittyä jos tarkastavi,
Metsähän jos katsahtavi,
Varjot tyhjät liikkuu siellä,
Taasen karkoaa.
Silmä vettyy; sydän sykkii,
Suonet ankarasti tykkii,
Huokaukset hiljanlaiset
Huuliloilta luikahtaa.
Vaan ken toivot hälle täyttää?
Minkä peittää, minkä näyttää,
Tuulenleyhkät virmanlaiset
Yksin nähdä saa.
Hiukset tuulosessa liehuu,
Ruusut poskiloilla riehuu,
Hartiaiset alastoinna
Kastehessa tärisee.
Taivas mustuu, – impi kammoo,
Kuurot räiskää, myrsky ammoo;
Julma! miksi suojatoinna
Tyttö tuskailee?
Joka hetki toivon ryöstää,
Vilu, hehku päälle syöstää,
Tunnon liekit kuuman tuopi,
Yösen tuulet kuuman vie.
Uuman vyö on auvennunna,
Verhon suoja kadonnunna,
Rinta aaltoloita luopi;
Poika! missä sie?
Vaan hän entää. – Riemu suuri!
Niinkuin tähti kirkas juuri
Puiston suojasta hän kulkee,
Luokses tiensä taivuttaa. –
Ja hän on jo määrän päässä,
Avain kilkkaa immen käässä;
Uudin ikkunaisen sulkee,
lamppu sammahtaa.


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.