Rakastava

Rakastava. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Päivä laskee, kalve vuottaa,

Kaste seutuloita juottaa,

Ilta lankee ruskotellen

Laaksoloihin tuttaviin.

Lemmen nuoli rintasessa,

Ikkunassa avoimessa

Selma istuu, kurkistellen

Kauvas maisemiin.

Viel’ ei kuulu sulhokaista,

Viel’ ei ääntä ainokaista

Virman astunnasta tiellä

Kohden hellää, hiukuvaa; –

Niittyä jos tarkastavi,

Metsähän jos katsahtavi,

Varjot tyhjät liikkuu siellä,

Taasen karkoaa.

Silmä vettyy; sydän sykkii,

Suonet ankarasti tykkii,

Huokaukset hiljanlaiset

Huuliloilta luikahtaa.

Vaan ken toivot hälle täyttää?

Minkä peittää, minkä näyttää,

Tuulenleyhkät virmanlaiset

Yksin nähdä saa.

Hiukset tuulosessa liehuu,

Ruusut poskiloilla riehuu,

Hartiaiset alastoinna

Kastehessa tärisee.

Taivas mustuu, – impi kammoo,

Kuurot räiskää, myrsky ammoo;

Julma! miksi suojatoinna

Tyttö tuskailee?

Joka hetki toivon ryöstää,

Vilu, hehku päälle syöstää,

Tunnon liekit kuuman tuopi,

Yösen tuulet kuuman vie.

Uuman vyö on auvennunna,

Verhon suoja kadonnunna,

Rinta aaltoloita luopi;

Poika! missä sie?

Vaan hän entää. – Riemu suuri!

Niinkuin tähti kirkas juuri

Puiston suojasta hän kulkee,

Luokses tiensä taivuttaa. –

Ja hän on jo määrän päässä,

Avain kilkkaa immen käässä;

Uudin ikkunaisen sulkee,

lamppu sammahtaa.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.