Rakkaus (Ingersoll)

Rakkaus. Kirjoittanut Robert G. Ingersoll

En saata ajatella muuta, joka olisi lähempänä taivasta, kuin sellaisen kodin, jossa tosi vapaus ja rakkaus vallitsevat, kodin, jossa kaikki ovat samanarvoisia. Haluan ajatella että rakkaus on ijankaikkinen, että, jos todellakin rakastat naista hänen itsensä takia, silloin tahdot rakastaa häntä yhtä paljon, mitä hän sitten tehneekin, ja että hän, jos hän todellakin rakastaa sinua itsesi takia, on tekevä samoin.

Tosi rakkaus ei milloinkaan huomaa muutoksia, joita ajan ”rypyt” vaikuttavat, sillä jos vilpittömästi rakastat naistasi, luulet aina näkeväsi samat lempeät kasvot, joita ensi hetkestä rakastit ja jumaloit.

Minulle on mieluista ajatella, että, jos mies rakastaa naista, ei tämä milloinkaan tule vanhaksi hänen silmissään. Ja päin vastoin: nainen, joka rakastaa miestä, ei koskaan huomaa, että miehensä vanhenee. Hänestä ei mies ole vanha, ei koukistunut; vaan näkee nainen aina hänessä saman rakkaan nuoren miehen, joka kerran voitti hänen kätensä ja sydämensä. Minulle on mieluista ajatella asian näin olevan.

Anna ajan anastaa, mitä se mahdollisesti voi ottaa, poskien ruusut, huulien mehevyyden ja silmien loisteen, rakkautta se ei voi kuitenkaan viedä; niin se minun mielestäni on.

Me tulemme siirtymään varjojen poluille ja menemme heidän valtakuntaansa toinen toisensa jälkeen. Ja edelleen vaeltaissamme, saamme iloita lastemme ja lastemme lasten riemusta ja hilpeästä naurusta; ja linnut, kevät, nuoruus ja rakkaus laulavat silloin alituisesti ja lakkaamatta laulujansa vanhuuden puun lehdettömien oksien lomassa.

Sellaiseksi minä mielelläni ajattelen elämän, täydellisen tasa-arvoisuuden, ilon, vapauden ja rakkauden ympäröimäksi.

Lähde: Kansan Lehti 16.11.1899.