Rakkaus (Stuckenberg)

Rakkaus. Satu. Kirjoittanut Viggo Stuckenberg

Olipa kerran pieni tyttö, joka oli rakastunut nuoreen kauniskasvoiseen poikaan. He suutelivat toisiaan ja keskustelivat keskenään ja suudelmien ja sanain avulla tuli tytölle elämä valoisaksi ja suureksi. – Mutta eräänä päivänä tuli nuori mies ja sanoi, että elämä oli paljon suurempi. Oli olemassa monta muutakin tyttöä kun hän ja yhtä hän oli suudellutkin. Siitä tuli tyttö pahoilleen; pojalla ei hänen mielestään ollut oikein, maailma on pienempi. Sitten suuteli poika kolmatta ja neljättä ja kertoi siitä ja maailma kasvoi vaan hänelle. Pikku tyttö oli niin hento, hän tuumi, että jos maailma on niin suuri, niin tukahuttaa se hänet. Hän katsoi moneen mieheen, jota hän rakasti eikä käsittänyt, että mitään voisi olla hänen rakkauttaan suurempi. ”Ei kukaan rakasta sinua niin kuin minä”, sanoi hän. ”Se on ylpeyttä”, vastasi poika. ”Minä voisin kuolla sinun edestäsi!” ”Se ei ole vaarallista”, tuumaili poika. Silloin turvausi tyttö Jumalaan ja itki hänen edessään. ”Lapseni”, sanoi Herra, ”kerran on poika menevä sinun haudallesi ja istuttava ruusuja siihen ja itkevä yksin sinulle ja huutava sinun rakkauttasi. Semmoinen on ihmisen kohtalo”. Mutta pieni tyttö tarttui Jumalan käteen. ”Sitä hän ei saa, hän ei saa itkeä! Sinun pitää antaa unhottaa minut”, sanoi hän. Sen lupasi herra. Ja pikkutyttö kiitti häntä ja oli onnellisempi kuin koskaan ennen.

Lähde: Kansan Lehti 28.12.1899.