Rakkaus korsia kokoo

Rakkaus korsia kokoo. Kirjoittanut Irene Mendelin

Kaunis, kallis on synnyinmaani,

Suomi-äitini armahin,

En sen vertaa ma tiedä toista,

Mi mun mieltäni lumois niin.

Katso – näätkö sen vaarat, vuoret,

Näätkö välkkyvät vedet nuo?

Ne – ne tenhoa mielen voipi,

Lemmen suuren ne rintaan luo.

Käyös metsien pimentoihin

Kuusten kuiskeita kuulemaan,

Käyös leppeihin lehdikkoihin,

Käyös laaksohon kukkaisaan,

Taikka soutaos illan tullen

Vienoj’ aaltoja vilppaita,

Niin ne kertovat kaikki sullen,

Suomen niemyen suloa.

Ellei rinnassas sydän silloin

Syki lempeä hehkuvaa, –

Ilomielin mi kaikki uhraa,

Jos niin vaativi isänmaa, –

Miksi riemuat, kaihot sitten,

Mitä varten sa vaivaa näät?

Kolkko, tyhjä on elämäsi,

Työsi, rientosi itsekkäät.

Synnyinmaasi ei niistä hyödy

Eikä kansasi köyhä myös;

Haihtuu tyhjänä tähkäpäänä

Hedelmittä sun vaivas, työs.

Mutta rakkaus korren pienen

Yhteistyöhömme tuoda vois,

Eikä jouten se kors’ ois tuotu,

Synnyinmaa sit’ ei hyljäis pois.

Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.