Rauha (Geijer)

Rauha Kirjoittanut Erik Gustaf Geijer

Rauha, kultahinen, ihana,

Joka suutuit synnillistä maata,

Palaa väsyneille turvana,

Vaivoin nääntyneet apu saata.

Hetket vierähtävät hiljalleen,

Tuovat luonnon annit tullessansa,

Kevään kukkinensa uudelleen; –

Sinä vaan et palaa niitten kanssa.

Sopu, järjestys on luonnon tie;

Mikä kuolee, kuolostansa syntyy;

Minne valo katsantomme vie,

Kaikki taivaat tasaisesti kääntyy.

Mutta ihmiskunta riennoissaan,

Jonka rauha heitti valloillensa,

Vääntyy vaike’issa vaivoissaan,

Syöstyy synke’ille poluillensa.

Kah, kun julistellen etenee

Ai’an rattaat maata, merta myöten;

Salamoiten rata selvenee,

Jälki kirkas on, mut eellä yötä.

Tuhannetpa joka tuokio

Nousevat, tuhannet lankeavat;

Kilvan vaihtuu voitto, tappio; –

Viimein hauta korjaa kohistajat.

Mutta Luojan käsi kiistassa

Määrät mittaa, onnet antaa, ottaa,

Arvaamattomassa tuumassa

Ihmiskunnan vaellusta johtaa.

Y[rjö Koskinen].

Lähde: Suometar 30.10.1857.