Rauhatoin sielu
| Rauhatoin sielu. Kirjoittanut Otto Tiuppa |
- Näin lapsena Vuoksen valtavat veet,
- Ja kuulin sen koskien pauhun
- Ja suurien selkien harjanteet,
- Ja Imatran mahtavan laulun,
- On rauhaton sielu se ainiaan
- Vapahana riehuvi kahleissaan.
- Ja lapsoset rannalla Imatran,
- Sen lauluhun nauraen yhtyi,
- Kun riemuiten näkivät mailman
- Ne tutkien koskelta kysyi:
- Miks’ rauhaa et löydä sa milloinkaan,
- Ja asetu levossa uinumaan?
- Kun kysymys moinen soi huulilta
- Saitpa vahdosta vastausta,
- Se roiskien sinkoili kasvoilla
- Meitä muistutti rikkahasta,
- Mi köyhää sylkevi silmille vaan,
- Ja tuota pitävi kunnianaan.
- Lapsiko tuota ois oivaltanut –
- Ei ennenkuin mieheksi varttui
- Kun tarkaksi käivät sen silmäilyt
- Ja ikää sen mukahan karttui,
- Kapitaali rauhatoin sielu on vain,
- Sen tiedän – sepä kunnianain.
- Se villinä rientää tietänsä vain,
- Vaan siitä se kerran myös lakkaa,
- Kun varttuvi joukot nuo kasvavain
- Ne salvat sen tielle myös hakkaa.
- Se silloin saa rauhan myös sielulleen
- Ja nukkuvi unholan unehen.
Lähde: Työmies 13.8.1900.