Rauhattomuudelle

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rauhattomuudelle.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Niin, kaipaa kaipaa vaan, sulo rauhatuus!
Ei tyydytä sua rikkahin auvokaan,
Ei nautinnonkaan täysi malja –
Hae yhä riemua autuampaa!
Ol’ äsken toivos lempeä katse vaan
Silmästä immen – nyt tämän saatuas,
Ylemmä nouse: pyydä ensi-
Suutelo taivahinen ja hiuvu;
Kun ruusukukkaa purppurahuulillaan
Ei oo, jonk’ autuus sult’ imemättä jäi,
Niin riennä pyytämään vaan uutta
Hempeä paisuvan hunnun alta.
Käy kohta kuumemmaks’, sulo rauhatuus,
Mun suonissain! oi, luo, joka kerta kuin
Oon voittosaaliin saanut, – uusi,
Kaukoa siintyvä kaunihimpi!
Sun vaihdelkoon vaan hourio haahmuiseen
Onneensa, jonka kutsuvi rauhaks’ hän!
Ja, torros kuorenaan, hän onnen
Rantoa raakkuna ryömielköön!
Oot armas mulle! – Kenpähän, ellet sie,
Mua vaati merten aavoja kyntämään,
Ja riehuin aaltoin, myrskyin kanssa
Taistelemaan elon nautinnoista!
Mua seuraa aina, autuas enkel’, oi!
Mua nauttimaan sä kiihdytä päiviäin;
Ja kun ne loppuu – kalman mailtai
Taas ajaos mua tainnoksistain;
Ja tuolle puolen tähtien, auringon
Mua seuraillos sä, – vieläpä taivaassain,
Autuuden mettä maistellessain,
Suo: unean ihanampia maita!


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.