Rauhattomuudelle

Rauhattomuudelle. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Niin, kaipaa kaipaa vaan, sulo rauhatuus!

Ei tyydytä sua rikkahin auvokaan,

Ei nautinnonkaan täysi malja –

Hae yhä riemua autuampaa!

Ol’ äsken toivos lempeä katse vaan

Silmästä immen – nyt tämän saatuas,

Ylemmä nouse: pyydä ensi-

Suutelo taivahinen ja hiuvu;

Kun ruusukukkaa purppurahuulillaan

Ei oo, jonk’ autuus sult’ imemättä jäi,

Niin riennä pyytämään vaan uutta

Hempeä paisuvan hunnun alta.

Käy kohta kuumemmaks’, sulo rauhatuus,

Mun suonissain! oi, luo, joka kerta kuin

Oon voittosaaliin saanut, – uusi,

Kaukoa siintyvä kaunihimpi!

Sun vaihdelkoon vaan hourio haahmuiseen

Onneensa, jonka kutsuvi rauhaks’ hän!

Ja, torros kuorenaan, hän onnen

Rantoa raakkuna ryömielköön!

Oot armas mulle! – Kenpähän, ellet sie,

Mua vaati merten aavoja kyntämään,

Ja riehuin aaltoin, myrskyin kanssa

Taistelemaan elon nautinnoista!

Mua seuraa aina, autuas enkel’, oi!

Mua nauttimaan sä kiihdytä päiviäin;

Ja kun ne loppuu – kalman mailtai

Taas ajaos mua tainnoksistain;

Ja tuolle puolen tähtien, auringon

Mua seuraillos sä, – vieläpä taivaassain,

Autuuden mettä maistellessain,

Suo: unean ihanampia maita!

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.