Revontulet

Revontulet Kirjoittanut Severi Nyman

On päivä poissa, ei hohda hanki,

Ja yöhyt uhkavi Pohjolaa,

Ja vait on järvi, ja virta vanki,

Ja yllä pakkanen paukkuaa.

Mut kohta öisessä sankeassa

Jo taasen taivolla salamoi,

Ja päivä uusi on alkamassa,

Ja koittamassa on uusi koi.

Kas kuin jo loistavat pohjan pielet,

Ja taivas kaarena kirkastuu!

Ja tuolla, katsohan, valokielet

Jo halki taivahan viskauu!

On niinkuin taistoa tulten julmaa

Tai valomerten tää myrsky ois,

Kun liekin leiskuvin pohja huimaa,

Ja päiv’ on kirkas ja yö on poiss’. –

Kuin Noan aikoina taivahalle

Sai Luoja kaarensa korkean,

Ett’ei hän vast’edes vetten alle

Hukuta kansoja kuolemaan,

Niin meill’ on merkkinä pohjan puolla,

Kun valot yölliset välkkyää,

Tääll’ ett’ei aiota yöhön kuolla,

Ett’ tahto Luojan ei ole tää.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.