Riihivaari

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Riihivaari.

Kirjoittanut Eero Eerola


Riihivaari se pölkyltänsä
kiukahan luota astuu,
taivaalla riippuvat pitkät pilvet,
raitit ja tanhuat kastuu...
Riihivaarin’ on savinen piippu
ja mummon neuloma massi.
Tuossa se häärii jo poikansa poika,
polvenkorkuinen Lassi.
Niin se on ollut polvesta polveen...
hyvä on naurista paistaa
riihen kiukaan kuumassa tuhkassa,
riihessä vasta se maistaa...
Siitä se alkaa. Sitten tulee
isäntähuolien aika,
pelloilla, niityillä huiske käy
ja työn sekä laulun taika.
Vierii ne vuodet, vaariksi viimein,
riihivaariksi vuoro. –
Uh, miten nurkissa vinkuu ja vonkuu
syksyn kolea kuoro...
Vaari se liekkihin tuijottaa,
kuvat oudot silmissä päilyy,
sitten ne hiljaa raukee pois,
vain sinisenä virvana häilyy...
Lassilta naurihit unhoittuu,
kun pölkyltä putoo vaari...
Kotio rientää pikkuinen poika...
Vaarille tuotiin paari.


Lähde: Eerola, Eero 1930: Kuokka, miekka ja auringon armo: isänmaallisia runoja. Forssan kirjapaino o. y., Forssa.