Riihivaari

Riihivaari. Kirjoittanut Eero Eerola

Riihivaari se pölkyltänsä

kiukahan luota astuu,

taivaalla riippuvat pitkät pilvet,

raitit ja tanhuat kastuu...

Riihivaarin’ on savinen piippu

ja mummon neuloma massi.

Tuossa se häärii jo poikansa poika,

polvenkorkuinen Lassi.

Niin se on ollut polvesta polveen...

hyvä on naurista paistaa

riihen kiukaan kuumassa tuhkassa,

riihessä vasta se maistaa...

Siitä se alkaa. Sitten tulee

isäntähuolien aika,

pelloilla, niityillä huiske käy

ja työn sekä laulun taika.

Vierii ne vuodet, vaariksi viimein,

riihivaariksi vuoro. –

Uh, miten nurkissa vinkuu ja vonkuu

syksyn kolea kuoro...

Vaari se liekkihin tuijottaa,

kuvat oudot silmissä päilyy,

sitten ne hiljaa raukee pois,

vain sinisenä virvana häilyy...

Lassilta naurihit unhoittuu,

kun pölkyltä putoo vaari...

Kotio rientää pikkuinen poika...

Vaarille tuotiin paari.

Lähde: Eerola, Eero 1930: Kuokka, miekka ja auringon armo: isänmaallisia runoja. Forssan kirjapaino o. y., Forssa.