Rintamatoverusten juhla

Rintamatoverusten juhla Kirjoittanut Toivo Raita

Terve, kyntäjä kylästä!

Terve tulla talonpoika!

Terve, työläinen, toveri.

Terve kaikki kansalaiset,

raatajat työn rajuimman.

Vapauden valloittajat!

Terve tänne tultuanne,

yhtenen yhyttyänne,

tässä kuulussa kodissa,

Valistuksen vartiossa!

Ennen täällä herrat heiskui,

nappiniekat naurusuiset.

Sheremetjev seuroinensa,

kaiken karjansa keralla.

Määräilivät, mässäilivät,

hummasivat huimapäiset

hintoja meidän hikemme,

veroja oman veremme,

työmme tuiman tuottehia.

Eipä kyntäjä kyennyt,

ei tohennut talonpoika,

eikä liioin linnanlapsi,

tarkka, taitava takoja,

käydä tälle kynnykselle,

täällä silloin hallit haukkui,

murisi vihaiset mustit,

viukutteli villakoirat,

rakin-räähkät räyhäsivät.

Toisin ennen, toisin eilen,

toisinpa tätä nykyä.

Halkoi maata mahtilaine,

aalto armoton, väkevä.

Kulki kuuluisa kumous,

Lokakuun luja soturi.

Heitti herrat helvettihin.

Hornanteille hienosormet.

Vallan silloin valta kaatoi,

voiman voimalta muserti.

Tarttui työläinen tukeva,

rajupäinen, rautakoura

ohjaksihin yhteiskunnan,

hoitajaksi hallituksen.

Tavallinen talonpoika –

suora, rehti, rehellinen –

astui auransa perästä,

aivan äärestä äkeitten,

nousi neuvoston nenähän,

valtakunnan vaalijaksi.

Nousi harras hallitsija

köyhälistön luja luokka.

Heristeli kyllä herrat,

irvisteii ihramahat.

Vuoden pauloja punoivat,

kaksi ansoja asetti.

Kutoivat kavalat kalsut,

solmut saastaiset sitoivat.

Käivät päällemme piruina,

perässämme perkeleinä.

Luulivat luhaksi lyövän,

kukistavan Kommuunamme.

Asettavan aikehemme.

Työmme rauhan rikkovansa.

Löytyi silloin oiva opas,

neuvonantaja nerokas.

Lenin, lempeä, lupasi

kuolla kera köyhän kansan.

Tarttuipa kätehen käsi,

sormet sormihin soluivat

työläisen ja talonpojan,

kahden karskin emäkarhun.

Astui Armeija Punainen,

Kumouksen kuulu lapsi,

vankka vahtivuorollensa,

turvaksemme turmantiellä.

Jolui joutsena jokia,

sotkana vesiä souti.

Kierteli kulona maita,

tuulispäänä teitä talloi.

Ryntäsi rytöjen halki,

kautta korpien samosi.

Ruhjoi ryöppynä rämeitä,

myrskynä meriä kulki.

Räiskyipä rätinä pyssyn,

lauloi luodit tuliluikun.

Kotkottivat kuularuiskut,

lyijyputket pulpattivat.

Kaikui nyt kanuunan pauke,

srapnellit vihaiset vinkui.

Oksentivat oivat tykit,

syyti surman sisustansa,

kalman suustansa syleksi.

Huojui maa, värisi vuoret,

tanner taistosta tömisi.

Pääsimme pulasta tuosta.

Saimme rauhan riistäjiltä.

Koitti hetki herttaisempi,

rattoisampi rauhan aika.

Käimme nyt käsiksi työhön,

saimme tarmolla takoa.

Kohosi sakeat sauhut,

tehdaspillit piipattivat.

Viuhahteli vauhtipyörät,

koneet rautaiset rämisi.

Muhkeili muhea pelto,

tuotti sadon satakerran.

Kasvoi viljan kaunihimman,

tähkäterän täyteläisen.

Viilti tehtahat terästä,

aura ahkera vakoa.

Sujui työ, pakeni puute.

Vierivät vihaiset vuodet,

kaikkosi kamala aika,

uhka uhmainen unehtui.

Nyt on valtamme vakava,

luotu on luja perusta.

Työ on tuottava taattu,

järjestetty järkevästi.

Toinen toistamme tukien,

alttihina auttamahan,

huojentaen heikon huolta,

puoltaen polon parasta

rakennamme rautavallan,

teräksestä linnat teemme.

Luomme uuden yhteiskunnan,

kohotamme Kommunismin

verivaattehen varassa,

Punalippujen liehuessa!

Neuvot parhaammat perimme,

omasimme onnen suuren,

ihanteemme Iljitshiltä,

Leniniltä linjat selvät!

Ennen että eroamme,

käymme taas käsiksi työhön.

Tehkäämme soma sopimus,

liitto entistä lujempi.

Lyökäämme käsi kätehen,

sormet sormien lomahan

työläisen ja talonpojan,

käden miehen känsäkouran!

Lausukaa vala vakava,

iän kaiken kestäväinen:

emme ilmoisna ikinä,

kuuna kullan valkiana

astu syrjähän saralta,

Vapauden vainiolta,

väisty vahtipaikaltamme,

Kommunismin kulkutieltä.

1928

Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.