Ristikon takana (runo)

Ristikon takana Kirjoittanut Kaarlo Luoto

Siis tää on porvarnuotan perä,

johonka himoin ajellaan

edessä tavotettu erä

ja tapaheikot sullotaan.

On tänne kulku kujaa kaitaa,

ei siinä käänny taaksepäin;

tievieret mielivalta aitaa,

on pääsy vainen tänne näin.

Ja ompa vetoköydet kovat

sidottu nuotan pieluksiin:

ne laki, vainohimo ovat;

ne innon luovat vetäjiin.

He tempoo ihmisyyttä vailla

ja hikoo vainohuolissaan,

ett’ tuskin vertaa idän mailla,

nää niin on kuulut keinoistaan.

Vaan kuinka vihmoneekin kiukku

en uuvu juonisilmuksiin,

on mulla aatos hellä siukku,

ei laske heikon unelmiin.

En vapauttan konsa anna,

en taistohaluani myy,

ei iestä valhein mulle panna,

pois vainonuolet kilpistyy.

Jos mielivalloin tänne saivat

ja oikeuden polkivat,

tuhoksi loivat murheet, vaivat,

ansansa laati mustimmat,

ei esteenä ne hengen tiellä,

ei unelmain ja toivojen;

vapaana lentää aatos siellä,

miss’ on sen olo vilvakkain.

Sun lentos sydäntäni viihtää,

suruille sulun saavuttaa;

se voimat eelleen taistoon kiihtää,

valaisee tietä tummaisaa.

Sä ristikkoni läpi lennä

ja teitäs kulje, hupas tuo.

Suo aikan yksitoikon mennä

ja poista murhekuvat nuo.

Lähde: Luoto, Kaarlo 1908: Ristikon takana. R. Tuomi, Helsinki.