Romalaisen runoniekan Q. Horatius Flaccon epistolain ensimäisen kirjan 10:nes epistola

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Romalaisen runoniekan Q. Horatlus Flaccon epistolain ensimäisen kirjan 10:nes epistola.
Aristius Fuscolle.
Kirjoittanut Horatius


Ystävä kaupungin, Fuscus! – Sua nyt tervehtää
Ystävä maa-eläman; taa ainoa seikkapa meissä
Vain erotuksena, muissa kun kaksoset yhtä pidämme.
Kieltipä toinen jos mitä, sen toinenki; me päätä
Niekkailemme tah’issa, me vanhat tuttavat kyyhkyt.
Sä kotonas nökötät; minä kiitän seutuni armaan
Lehtoja vain, puroloita ja louhia sammaltuneita.
Huoleti o’o! Kuin ruhtinas voin, heti kun ma jätin nuo
Taivahasen joukolla ylistetyt mielitekonne.
Kuin papin orja karannut en tortuistanne nyt huoli;[1]
Leipää tarvitsen, mesi-kakkusianne parempaa.
Jos luonnon-mukasest’ on elettävä, jos huoneilleen
Kartanon alkaja ensistäi’ aseman valikoipi,
Onko etuisampaa paikkaa missään kuin maalla?
Miss’ ovat talvet niin lauhat, niin tuuloset armaat
Lieventään Koiran[2] sekä Leijonan[3] raivoisuutta,
Kun aurinko on pistollaan sen vimmahan pannut?
Miss’ huoletkin huokeemmat sull’ untasi tempoo?
Halpako nurmell’ on haju Libyan marmorin suhteen?[4]
Lyijykö puhtaamman veden kaupungissa valuttaa,[5]
Kuin mikä hyppielee meluten rinnettä alaspäin?
Kasvatetaanhan metsää pylvästenki parissa;[6]
Kartanotai’ kehutaan, kust’ on näky laaja kedoille.
Häätele luontoa hangolla pois, palajaapi se sittei’,
Arvaamattasi puhkaisten typerän iletykses’.
Vaikk’ et Sidonin purppura-vaatteest’ vois’ erotella
Villoja, Aqvinon katveessa hyvin punatuita;
Ei ytimiisi vahinko se pysty niin likimainkaan,
Kuin jos valetta ja totta et arvaa kyllin erottaa.
Ken onneensa liikasin määrin mieltynyt ompi,
Onnen vaihduttua täräjää. Mitä ihmeh’it, siit’ et
Luovu mielelläs. Pakene komeutta. Mökissä
Voit eleä’ kuninkaita ja moisia rennommasti.
Hirvi se voiton sai sekä nurmen ryösti hevolta,
Kunnes, kauvan taisteltua, hevonen tapon alla
Ihmisen huus’ avukseen ja nyt suitset suuhunsa otti.
Sitte, kun voittaja vimmainen oli poijes mennyt,
Ei seljästään miest’, ei suustaan suitsia luonut.
Näin köyhyyttä pelästyvä myös alttiiksi vapauden,
Kultaa kalliimman, antaa, herraansa kinaavi
Orjana kaiken ijän, vähäseen ei tyytyen lainkaan.
Jolle ei sovi onnensa, kuin kenkäki joskus
Liian suurena luo se kumoon, vaan pienenä polttaa.
Tyytyen onnes’ osaan, viisaasti, Aristius, teet sä.
Rankasematta en minäkään tah’o päästä, enempää
Herkeämättä jos keräjän kuin on parahiksi.
Herra tai orja on kullekin haalittu rahasto,
Seuraamaan punoköyttä somempi kun käymähän e’ellä.[7]
Näin sanelen ma sinulle Vakunan[8] temppelin luona,
Muuten mieliesäin, paits’ ettet luonani tääll’ o’o.
  1. Romalais pappien orjat söivät leiväkseen niitten uhri-kakkaroitten jäännöksiä, joita oli uhrattu jumaloille; mutta usein he niin kyllästyvät noihin kakkusiin, että karkasivat, saadaksensa nauttia tavallista leipää. Niin oli nyt Horationkin laita. Hän oli ikävystynyt kaupungin teeskenneltyihin huvituksiin, hän oli paennut maalle, nauttiakseen yksinkertaisempia ja puhtaampia.
  2. ”Koiralla” tarkottaa Horatius tässä Koiran-tähteä (‘‘Sirius’’), jonka hän ajattelee tuovan muassaan sen kovan kuumuuden, mikä Italiassa vallitsee heinäkuun lopulta aina elokuun loppuun.
  3. ”Leijonan” (Jalopeuran) tähtikuvan vertaa Horatius villi-petoon, joka kovan helteen vaikutuksesta vimmautuu. Aurinko astuu Leijonan tähtikuvaan heinäkuun keskipaikoilla.
  4. Runoilija kysyy, eikö nurmet maalla hajahtele suloisemmalta kuin Afrikan marmorikivellä ladotut lattiat kaupungissa.
  5. Vanhassa Romassa johdatettiin vettä kaupungin eri osiin lyijy-putkilla. Nämät vesijohdot olivat kaupungin etevimpiä ihmeitä.
  6. Rikkailla Romalaisllla oli huoneittensa vaiheilla isoja puutarhoja, ketoja, niittyjä, metsiä. Näitten puistojen ympärillä oli moni-värisiä pylväs-käytaviä marmorista. Näin kokivat kaupunkilaisetkin hankkia itselleen jonkunlaista maaseudun ihanuutta.
  7. Se on: rahat sopivat paremmin meitä palvelemaan kuin hallitsemaan.
  8. Vacuna oli jouto-ajan jumalatar, jolle Romalaiset uhrasivat päästyänsä pelto-töistä taikka saatuansa viljansa korjatuksi.

Lähde: Oulun Viikko-Sanomia 14.8.1869.