Rukkilaulu

Rukkilaulu Kirjoittanut Kaarlo Sarkia

Päiväsen läikkä on valahtanut lattiaan.

         Yllä sen vallaton

         kultatomu hyörii.

Pakkanen ikkunaan loihtinut on kukkamaan.

         Äiti sen luona on,

         rukin kehrä pyörii.

Polkimen jalka saa nousemaan, laskemaan,

         käsi käy ees ja taas,

         käämi langan käärii.

Päivä paistaa ikkunaan. Rukin humu unnuttaa

         Ylös, alas kimmeltäin

         kultatomu häärii.

Surinaan keinuvaan leikistänsä unohtuu

         pikkumies naurusuu,

         haave maahan siirtyy.

Terheneen kultaiseen Robinsonit, Ruususet,

         Soorian, Moorian

         kaariportit piirtyy.

Päivän juova sumentuu. Kultatomu häviää.

         Hämärään äiti jää.

         Tuvan ruutu huurtuu.

Veitsi kuun ruudun taa kiiluvana kohoaa.

         Varjot kasvaa laipioon,

         jättiläisiks suurtuu.

Havahtuu unistaan kauhistuen poikanen.

         Kuni lukki hirmuinen

         hämysiimaa hiertää

käsi vasten ikkunaa. Varjorukki humajaa

         suunnaton; kohtalon

         jättikehrä kiertää.

Lähde: Sarkia, Kaarlo 1936: Unen kaivo: runoja. WSOY, Porvoo.