Runebergin Elgskyttarista

Runebergin Elgskyttarista 11. laulu Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Sirkkojen tirske se vaipu jo uunilla’i nokisella,

Hiilet jo riittyvät, orrellaan myös valpassa kukko

Loukosta aavistellen jo aamun koittoa laulo.

Tuskinpa vielä se toimekas Pekka olis, herännytkään,

Niin väsyttänn’ olit häntä ne päivän entiset vaivat,

Jos jo samass’ ei syttynyt uunilla riitakahakka,

Kiihtyen vain paukkeella, rysyllä nyt yön pimiässä.

Sillä se miekkonen, arvossa piettävä kerjäjä Aaro

Yksinähän liki heltehen lieskaa maata lojotti,

Kun vieressähän toinen joukosta, Loismies Paavo,

Tunsi nyt ei olevan sulolämmintä kylläksi asti.

Tästäpä naapuri mieli sen rehtevän Aaron pakottaa

Pois väkisellä ja vierähti Aaron kyljelle, pakkan

Kun rakonaula; mut tuimistuneenapu Aaro kohahti

Kaamusi, kaappasi kiini ja Paavon rinnustavan hän

Sitte lähätti alas nokiuunilla lattiahan kun

Survosäkin. Heti ryske Pekan säpsäytti herälleen.

Mutta se Paavo nyt otti ja virkko valittaen: Pekka

Kuule ja katso miten teki kerjäjä nyt paremmalleen,

Survasi uunilt’ alas minun ylpeillen vihapäässä,

Juuri kun ois’ kuningas, eläv’ ei armosta imeisten.

Hällepä vastasi kohta se rehtevä kerjäjä Aaro:

Oisit ahistanut pois, et suonut harmajapäälle

Kylkeäkään lämmittää lieskalla, josta on lämmin

Kaikilla; omp’ oma syysi, jos niskasi ois’ nyt nurinki!

Mut kun se rehtevä Pekka käsitti nyt miehien riidan,

Nauratti häntä, hän mainitsi nyt Loismiestä nimeltä:

Veikkoni Paavo, paras se on toist’ ei koskahan sortaa;

Kerjääjälläki on Jumal’ uunilla’i levätessä.

Lausu, mut ääneti konttasi Loismies Paavo nyt uuniin,

Sen arinalle nukahti hän helteheseen sulosesti,

Unhotti myös putouksen mieluisessa levossa.

– [Johan Bäc]kw[all] –

Lähde: Saima 24.7.1845.