Runebergin Elgskyttarista

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Runebergin Elgskyttarista
11. laulu
Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Sirkkojen tirske se vaipu jo uunilla’i nokisella,
Hiilet jo riittyvät, orrellaan myös valpassa kukko
Loukosta aavistellen jo aamun koittoa laulo.
Tuskinpa vielä se toimekas Pekka olis, herännytkään,
Niin väsyttänn’ olit häntä ne päivän entiset vaivat,
Jos jo samass’ ei syttynyt uunilla riitakahakka,
Kiihtyen vain paukkeella, rysyllä nyt yön pimiässä.
Sillä se miekkonen, arvossa piettävä kerjäjä Aaro
Yksinähän liki heltehen lieskaa maata lojotti,
Kun vieressähän toinen joukosta, Loismies Paavo,
Tunsi nyt ei olevan sulolämmintä kylläksi asti.
Tästäpä naapuri mieli sen rehtevän Aaron pakottaa
Pois väkisellä ja vierähti Aaron kyljelle, pakkan
Kun rakonaula; mut tuimistuneenapu Aaro kohahti
Kaamusi, kaappasi kiini ja Paavon rinnustavan hän
Sitte lähätti alas nokiuunilla lattiahan kun
Survosäkin. Heti ryske Pekan säpsäytti herälleen.
Mutta se Paavo nyt otti ja virkko valittaen: Pekka
Kuule ja katso miten teki kerjäjä nyt paremmalleen,
Survasi uunilt’ alas minun ylpeillen vihapäässä,
Juuri kun ois’ kuningas, eläv’ ei armosta imeisten.
Hällepä vastasi kohta se rehtevä kerjäjä Aaro:
Oisit ahistanut pois, et suonut harmajapäälle
Kylkeäkään lämmittää lieskalla, josta on lämmin
Kaikilla; omp’ oma syysi, jos niskasi ois’ nyt nurinki!
Mut kun se rehtevä Pekka käsitti nyt miehien riidan,
Nauratti häntä, hän mainitsi nyt Loismiestä nimeltä:
Veikkoni Paavo, paras se on toist’ ei koskahan sortaa;
Kerjääjälläki on Jumal’ uunilla’i levätessä.
Lausu, mut ääneti konttasi Loismies Paavo nyt uuniin,
Sen arinalle nukahti hän helteheseen sulosesti,
Unhotti myös putouksen mieluisessa levossa.

– [Johan Bäc]kw[all] –


Lähde: Saima 24.7.1845.