Runo-Karjala

Runo-Karjala Kirjoittanut Eino Leino

Sävelestäkö säveltä,

runoa runosta tehdä,

virttä virrestä jumalten?

Karjala, sävelten kansa,

ruhtinas ikirunojen,

kannel kaikuva Kalevan,

virsi vainon veistelemä.

Ken sinusta kertojaksi?

Itse jo itsesi sanelit.

Niinpä kerron käynnistäni

Runo-Karjalan kotona.

Painan pään, alistan otsan,

astun Karjalan tupahan,

alle kuulun kurkihirren,

alle kaikuvan katoksen:

täällä ankara asuvi,

mestari majaelevi,

heimon herra, virren valta,

runon kuuluisa kuningas.

»Onko korkea kotona,

mahtava majassa itse?»

On kotona suuri sulho,

Suomen herttua heleä,

lautsan päässä laulun polvi,

peräpenkillä kuningas:

niin silmät sinertelevät

kuin kesäisen järven pinta,

niin posket punertelevat

kuin kesäisen päivän nousu,

parta polvihin valuvi

kuin savu korean kasken,

polvet maata ponnistavat

kuin kaksi kivistä vuorta.

Onpa kaunis katsellani

runon kuuluisa kuningas,

huulilla hymy helakka,

kannel kaunis polvillansa.

»Kah, kusta kaukoa tulija,

minne matka miehen nuoren?»

»Maailma minun kotini,

mikä liekin matkan määrä.»

»Taisit tulla pää-kylästä?»

»Sieltä viimeksi vilistän.»

Herttua hymähtelevi:

»Olen nähnyt oppivaiset,

Lönnrotin hyvänimisen,

Europaeuksen etevän,

Ahlqvistinkin ankaramman;

lienet loilujen hakija,

tarutiedon tietelijä?»

»Ilman itseni hakija.»

Istutahan iltaselle.

»Miten maailma elävi,

vaeltavi valtakunta?»

»Kah, hyvin hyvät elävät,

pahoilla pahemmat pulmat.»

»Tervekö iso isäntä,

itse Ruotsin herra Ruunu?»

»Lie läsinyt vuoden, kaksi,

päin on jo paranemahan.»

»Turmio oma oliko,

vai viritti vainolainen?»

»Lie lempo omakin ollut,

toki toisen nostattama.»

Käydähän kylyhyn tuosta.

»Kah kuinka sota kuluvi,

sotapurret soutelevat?»

»Päin menevät merehen laivat,

tyvin maahan tykkimiehet.»

»Miten mahtavat elävät,

rikkahat remuelevat?»

»Hyvä on riemuita rikasten,

vaikeampi virkavallan.»

»Jumalassa juoksun määrä.»

»Luojassa lopun asetus.»

Käydähän levolle tuosta,

herätähän huomenelta

päivän koittavan punahan,

kesälinnun laulelohon.

Jo saa sanoille urho,

ruhtinas ikirunoille,

virren työlle virren polvi,

laulun valta laulamahan,

herttua helisemähän,

soimahan sävelten herra.

Koskettavi kanneltansa.

Niin huulet humahtelevat

kuin kesän ihanat tuulet,

niin sanat putoelevat

kuin päivän sadepisarat,

niin pirtti pemahtelevi

kuin myrsky saloilla Suomen,

Karjala kajahtelevi

niinkuin ukkosen jyrinä:

»Terve kuu kumottamahan,

terve päivä paistamahan,

kullan kukka nousemahan,

kaivattu kimaltamahan,

ikävöity itkemähän,

sankari sädehtimähän!

Käy nyt tiesi korkeana,

matkasi imantehena,

nosta suuri Suomen lento,

hattarat hajan levitä,

päätä kaari kaunihisti,

pääse illalla ilohon!»

Tuo oli tieto käynnistäni

Runo-Karjalan kotona.

Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.