Runo-Laulu Talonpojan Säädystä

Runo-Laulu Talonpojan Säädystä. Kirjoittanut Paavo Korhonen

Ei oppi ojahan kaada,

Ei taito takasin työnnä,

Neuvo syrjähän sysäjä.

Ensin mies opetetaan,

Sitte hattu hankitahan.

Herrat hattua pitävät,

Kyntömiehell’ on kypärä.

Joll’ on oppia otassa,

Sen on nappia nutussa,

Housussa hopiakello;

Palomies on paikkaisissa.

Joll’ on virka vähäinenkin,

Sill’ on paita palttinasta,

Riihimies on rikkuneella.

Herrat saappaassa salissa,

Toisin vuoroin tohvelissa;

Viertomies on virsuillansa.

Herran on keppi kädessä,

Puhe pulska Mestarilla,

Peltomies om pelvon alla.

Kuules kuitenkin minua,

Taitava talon isäntä:

Älä suutu säätyhysi,

Älä virkahas’ vihastu,

Vaikkas’ vaivalla isolla

Maatas’ mahtihin rakennat.

Pidät pellon pehmiänä,

Hankit halmetta lisäksi,

Kannat kontissa evästä,

Viikon muonan mennessäsi,

Vaikka vanhana valitat:

”Sekä on kipiä selkä”

Että hartiat hajalla.”

Ei pännä meitä elätä,

Jos ei atrasta apua.

Kuin et kyntöhön kykene,

Pidä pojille porua,

Neuvo työtä tyttäreille,

Aja pellolle perettäs’,

Kaskimaalle kaikki joukko,

Palolle paljon väkeä,

Niinkuin niitylle ikähän;

Sitte siunaapi Jumala,

Ett’ on aitassa eloa,

Raha-kassa kamarissa,

Että on vara veroksi,

Ulottuu ulos-teoiksi,

Että Papitkin paraten

Saavat heidän saatavansa,

Lukkari oman osansa,

Kaikki muutkin kappamiehet

Suorittelet suosiolla. –

Sitä miestä mielellänsä

Herrat hyvänä pitävät,

Jolta saavat saatavansa.

Sitte Kirkherran kotona

Kahvikuppi kannetahan;

Luona Lukkarin samaten

Aamu-ryypyy annetahan;

Nimismiehet mielellänsä

Kelpomieheksi kehuvat,

Vielä sanovat salissa:

”Istu nyt hyvä Isäntä”

Ota ryyppy oivallinen.”

Sille rengitkin rupeevat

Ilman paljon pyytämätä,

Piiat kanssa pyrkimällä

Laurin päivänä peräävät;

Sille mestarit menevät

Työhön ilman tinkimätä;

Kasakoita kaikin aion

Hänen työhönsä tuleepi.

Tämmönen talon Isäntä

Saapi hankkia hatunkin,

Paian puhtahan pitää,

Vielä västin oivallisen,

Ja siihen siniset housut.

Saanut saappaatkin pitää,

Käypi köyhä kengätäkkin.

Vieläkö saanen sanoa

Eli pikkuisen puhua

Muiden mieliksi minäkin?

Ei hän mailma mahissa

Paitsi Herroja pysyisi;

Ei Herrat hyvin eläisi

Kuin ei maata kynnettäisi.

Maasta mailma elääpi,

Sekä suuret että pienet;

Maasta makiat tuleepi,

Maasta vääntyypi väkevät,

Hapan kaikki hankitahan

Kaiken kansan tarpehiksi.

Siis sinä siviä Vaari,

Taitava talon Isäntä,

Et huoli hätäillä siitä,

Jos Herrat hevosen kanssa

Tulevat tupasi etehen.

Käske kohta kiirehesti

Rengin riisua hevonen,

Kanna kauroja etehen,

Käytä Herra kamarihin,

Kanna pöydälle pötyä,

Laita lapsi naapurihin,

Rannin vaarille varoitus,

Kutsu kanssasi ruvalle,

Istu itse pöydän päähän,

Ota pottu polvillesi,

Pidä kädessäs pikari.

Sitten haastele hyvästi,

Vielä viisaasti kysele

Kaikki kaukaiset asiat;

Paneta paras hevoises’

Kyytihin kylän väliksi.

Anna ruokia rahalla

Muillekkin matkustaville.

Pidä vaivaisten varana

Kala, leipä kaikin aioin;

Maksa palkka mestareille,

Rengeille rehellisesti,

Koska kohtuullisest’ anovat;

Vaan jos paljon puhuvat,

Mahdotointa mainitsevat,

Suutu ja sano sinuksi.

Ole muorille mukava

Pidä perhettäs hyvänä;

Älä liiku liassa silmin,

Älä eineettä kävele,

Ota aina aamu-ryyppy

Muorin kanssa kahdakkesken;

Pidä kohtuutta kotona

Reisussa rehellisyyttä,

Niin et väärähän vaella,

Vaikka vanhaksi eläisit.

Lähde: Topelius, Z. 1831: Suomen Kansan Vanhoja Runoja, ynnä myös Nykyisempiä Lauluja. Viides osa. S. 51–59. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 4.1.2007. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Suomen Kansan Vanhoja Runoja ynnä myös Nykyisempiä Lauluja 1 [numerointi ilmeisesti virheellinen]. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/topelius/skvr5_1831_rdf.xml.