Runo-laulu Vanhan ja Uuden Suomen maan yhdistyksestä

Wikiaineistosta
Runo-laulu Vanhan ja Uuden Suomen maan yhdistyksestä.
(Vanhan Suomen asukkaalta.)
Kirjoittanut Henrik Borenius


Nouse vanha Väinämöinen,
Ukko heräjä unesta,
Kannel’ ota kourilleisi,
Joutsi louhinen käteisi,
Laske kielet laulamahan,
Itse Isämme iloinen,
Hyräile hyvästä syystä,
Vielä neuvo nuorempia,
Sekä outoa opeta,
Saata sanat kielelleni,
Että oikehin osaisin,
Laulun hyvän lasketella,
Runon rohkian sanoilla
Ylistellä yhdistystä
Koko Suomen suuren saaren,
Vanhan sukusi vakaisen.
Kyllä paljon kyyneleitä
Vuoti silmämme vetenä,
Monta huolen huokausta
Rikkoi sillon rintojamme,
Koska salli suuri luoja,
Itse Isä taivahinen,
Suomen suureksi suruksi,
Pohjan päiviksi pahoiksi,
Sota-miekan surkehimman,
Kolmet kertoa kovinta,
Suomen maata särjetellä,
Palasiksi pilpustella:
Veljet veljistä erotti.
Aina onnetut sodalle,
Sodan alla sorrettuina,
Tallattuina tappeluita
Oli maamme, manteremme:
Virrat viertyivät verestä,
Kosket kuolleiten mehesta,
Itku kaiku kukkuloilta,
Valitukset vuoriltamme,
Metsät huudosta humaisi,
Salot synkiät surusta. –
Atrat vaipuivat vaolle,
Päälle pellon ruostettuivat,
Kaikki kauppa kaupungeissa,
Kyntö, kylvö maan-kylissä
Seisoi suuressa surussa,
Alla vaivan vaikeimman,
Josta puutos peljättävä,
Nälkä aivan näännyttävä
Viertyi meillen vierahaksi,
Vierahaksi vaikiaksi.
Eipä tarpeita taloissa,
Eipä suurus-einehitä,
Koska tuojat tarpehemme,
Elatuksen etsiämme
Kulkivat sodan kujillen,
Tulisihin tappeluihin.
Suru meillä suuruksella,
Pelko puoli-päiväsenä,
Itku ilta-atriana,
Valitukset vuotehella.
– – Vaan mitäs sodasta soitan,
Veren vuotoja valitan,
Muistan murhet-aikojamme;
Jo on viihtynyt vihasta,
Luoja meillen lemmistynyt,
Koska kautta Keisarimme,
Kautta Haltian hyvimmän,
Suuren suvun Suomalaisen
Kaikki yhtehen kokoisi,
Kansan yhdeksi yhisti.
Tämä Herra täydellinen
Tämä Isämme ihana
Saatti suuren Suomen saaren
Niemen asujat avaran
Alle vanhan Valtikkansa,
Veljet suodut seurahani.
– – Terve, vanha tuttavani!
Terve, tultuas tykööni!
Veli yhdestä verestä,
Sisareni siunaeltu!
Terve sukuni suloinen,
Kallis kieli-kumppanini,
Joka astut askareissa
P o h j a n maalla pulskealla,
S a v o n järvisen saloissa,
Taikka häilyi H ä m e h e s s ä,
M a a l l a  U u d e l l a majailet!
Nyt on rauha rakennettu,
Viha viskattu sivullen;
Käykämme käsi kädessä,
Silmät kuivat kyyneleistä,
Rinnat riemusta iloiset,
Vieden atrat vaimoillen,
Kyntäen kasatut nurmet:
Kanssa kaupan kappaleita,
Elatuksen einehitä,
Rauhassa rakentakamme;
Noista leipä läheneepi,
Ruoka runsas ruumihille.
Vaan kuin ruumis ravitahan
Luojan lahjoilla hyvillä,
Karttakamme kaunihisti,
Ettei vilja mieltä viekö,
Sielun arvoa sovaisko,
Synnin kautta saastutelko.
Ottakam’ opista vaari,
Osoviitta viisahista,
Että taito toimellinen,
Taito tarkka ja tulinen
Tulis meillen tuttavaksi,
Miesten aivossa asuisi,
Matkaamme vakahasti
Sanan seurassa Jumalan,
Kaikkivaltiaan valossa;
Niin me taidamme todella
Tulla täällä siunatuksi,
Sitten taivahan talossa
Viimen aivan autuaiksi.
Kiitos myöskin Keisarillen,
Maamme Isällen isollen.
Suomess’ olkohon sanottu
Suusta joka Suomalaisen,
Koko kansan kielen päästä.
Virren vieryvän tavalla,
Kosken kovin kuolevaisen,
Kohten taivahan kotia,
Päälle pitkän pilven piiren,
Tähti-tarhaen taaksi,
Isän istuimen etehen,
Luokse Luojan laupehimman
Korotkohon kiitos-ääni,
Sanat soikohot suloiset:
”Anna armias Jumala,
”Itse Herra Haltioiten,
”Anna ALEXANDERILLE
”Paljon armon antimia,
”Sekä lahjoja luvuta,
”Paljon päiviä hyviä!”

Kivennavasta Joulukuussa 1821.

Heinric Borenius.

Lähde: Turun Wiikko-Sanomat 5.1.1822.