Runo (Korhonen)
| Runo Kirjoittanut Anna-Reeta Korhonen |
Runo
[muokkaa]jonka on tehnyt Paavo Korhos vainaan tytär Anna-Reetta Korhonen 66 vuoden vanhalla ijällään, jolla hän on tahtonut kiitollisuutensa osoittaa isä vainajansa hautakiven laittajille.
- Mull’on yksi muisto kirja,
- Pantu tähän paperille;
- Siitä sisälläpidosta,
- Asijasta entisestä,
- Joka on jo kauan ollut,
- Pijan niin kun pilvenalla.
- On jo vuosia eletty,
- Kolmekymmentä kulettu;
- Jopa alku neljättäkin,
- Kymmenttä nyt kulkemassa;
- Kun se kuulu Vihto Paavo,
- Mailmalta mainittava,
- Jätti maallisen majansa,
- Muutti tuonne tuonelahan,
- Jonne kaikki kansakunnat,
- Lahkokunnat lankejavat;
- Kaikki kuolo kaateleepi,
- Haudan piirihiin pimijän.
- Eipä ollut aikanansa
- Siitä puoltana puhetta;
- Hautamerkin hankinnasta
- Muistopatsahan panosta.
- Kummulle kansan runojan,
- Vihto-Paavon viittaajaksi.
- Vastapa on neljännellä
- Kymmenennellä kysytty:
- ”Mitä merkiksi pitäsi
- Panna Paavon haudan päälle
- Jotta nuoretki näkisi
- Tuntisi tuleva kansa,
- Mihin on pantu Paavon ruumis,
- Missä mainittu makaapi.
- Siitä herrat Helsingissä,
- Kummastuivat Kuopiossa,
- Kuinka suuttuivat sukunsa,
- Ylön antoi ystävänsä,
- Että halpa hautauskin,
- Sopi kellon soittamatta;
- Vielä muistitta mukava
- Panna paikan tuntematta.
- ”Mut’ kun ompi monta miestä,
- Niin on siinä monta mieltä.”
- Sopi siinäkin solassa,
- Monen miehen mielen käännös.
- Oli silloin seurassamme,
- Muutamia murrikoita,
- Joiden oikeus osotti,
- ”pirttilaki” laajitteli:
- Että suo sopivin hauta,
- Mura multa peitteheksi
- Oli Paavolle paraiksi,
- Virsikölle viimmeseksi.
- Pantaisko sitten papiksi
- Joukosta jopukka-äijä,
- Joka loihtisi loruja
- Remu-virttä viimmeseksi.”
- Arvannee sen arvomiehet,
- Tunnolliset tuntenevat,
- Kuinka se kovasti koski,
- Sukulaisin suurimmasti.
- Tuli kiire kirkon luokse,
- Pakko käydä pappilahan,
- Jossa oli sisällä silloin
- Hirni hiljainen rovasti.
- Joka aina myöten antoi,
- Mitä alhaiset aneli.
- Puheltihin puolen yötä
- Sangen nöyriä sanoja,
- Jopa luonnossa lupasi
- Hiljasesti haudattavan,
- Siihen tarhahan samahan,
- Jos’ on monta matkamiestä,
- Hyvenpätä, huonompata,
- Saanunna leposijansa.
- Ei ole kaikki kaunistettu,
- Juhla vaatteilla Jumalan,
- Jotka aina atrijoivat
- Herran pöydällä pyhällä.
- Sepä lupa luonnollemme,
- Oli juuri juhlallista.
- Vielä ois mielessä minulla
- Sana muutama sanoa,
- Ehkäpä jo entisetkin
- Tuntunevat tuhrukselle,
- Sanon kuitenkin sanoja,
- Virkan vielä viimmeseksi;
- Siitä kauniista kivestä,
- Kun on haittu hautamaalle;
- Jonka Davetti tasaili
- Höyläsi Halosen poika.
- Kivi on kaunis, kiiltäväinen,
- Maalattukin mahtavaksi;
- Vielä kirjaimet kivessä,
- Kyllä siistiksi silattu.
- Suokohon se suuri luoja,
- Maan ja taivahan tekijä;
- Olla heidän onnelliset,
- Maallisella matkallansa;
- Tultuansa tuonelahan,
- Päästä pyhien parihin,
- Kuss’ on kivet kiiltävämmät,
- Kullat paljon kuultavammat.
- Helisköön nyt Helsingissä,
- Kuulukohon Kuopiossa;
- Kiitos herroille hyville,
- Joiden toimesta hyvästä,
- Hautakivi on hankittuna.
- Vaikka en nimiä tiedä,
- Enkä arvon askeleita,
- Tervehtelen täältä heitä,
- Sydämmelläni syleilen;
- Vielä paljon palkinnoita,
- Onnen toivolla osotan;
- Että virkansa visusti,
- Aina edes seisosivat;
- Kunnijalla kuulusalla,
- Aina toimella hyvällä;
- Vielä herran viinamäissä,
- Työtä uskolla tekisi.
- Viimmen koska kuolon kautta,
- Täältä muutamme majamme,
- Saisimme katelle kauvan,
- Uutta Daavetin taloa,
- Kaupungissa kaunihissa,
- Jeerusalmissa samassa,
- Josta Johannes puhuupi,
- Ilmestykses ilmoittaapi.
Lähde: Tapio 24.7.1875.