Runo Mustalaisista

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Runo Mustalaisista.

Kirjoittanut Paavo Korhonen


Suku musta, Mustalainen,
Kansa laiska, kiertolainen,
Jolla on se outo kieli
Kansan kaiken tuntematon,
Jot’ ei kouluissa kysytä,
Oppihuoneita osata,
Siitä pulskasti puhuuvat
Röykeästi röykyttäävät.
Suku musta, Mustalainen
Kansa työtön, kulkevainen,
Jok’ ei kylvä, eikä kynnä,
Eikä niitä, eikä laita,
Leivän syö kuin laiska koira
Palat paremmat pitääpi
Kuin se vanha vaivan nähnyt,
Joka vääntääpi väkehen,
Työtä lyöntääpi hikehen.
Kuin on mailla Mustalainen,
Niin on varkaita vaolla;
Kuin on Tattari talossa
Niin on vale vallan päällä,
Ruoska tullessa tupahan
Rautanuppi jo rahilla
Varsin tappelun varalla.
Hevosille heinät ensin,
Siitte jo sialle ruoka
Kavala hevoisen kappa;
Ne on paraita puheita.
Ei vielä Emäntä tiiä,
Mitä sanoo musta muori –
Ei ole loru lopussa,
Mitä siinä mainitahan
Liekkö villat viimeseksi
Pettävätkö päälle vielä –
Siin’ on ensin siunaukset,
Lohulliset laitotukset,
Kiireesti kiro perässä,
Milt’ ei käyne mieltä myöten.
Ihme on ikäni ollut
Minun kumma mielestäni
Kuinga kauvan kansakunda
Siitääpi sitä sukua
Miehiä mitättömiä,
Akkoja avuttomia
Kulkemassa, kiertämässä,
Puistamassa, paistamassa,
Viemässä, varastamassa,
Omin käsin ottamassa.
Kuin ei niille neuvo työtä
Opeta oja-ukoiksi,
Sotamiehiksi sovita.
Heill’ on kyllä herras-nuttu
Vaikk’ on Mustalais-kujeita
Heill’ on paita palttinasta
Vaan on alla narrin nahka
Heill’ on kohta herras-huivi
Vaikk’ on kohta korpin kaula,
Korpin kieli, korpin mieli,
Kokonansa korpin luonto
Anomahan ansiota,
Ottamaan omin lupinsa.
Mik’ on miehistä parain
Sanovatten salvurissi:
Munat ottaapi oriilta,
Peästänöö tuo pässilläkin,
Jos siihen sialla vielä.
Mutt’ ei miestä millonkana
Muuhun ollut ollenkana
Koko konnassa su’ussa.

Paavo Korhonen.


Lähde: Sanan Saattaja Viipurista 14.2.1835.