Runo Ruoti-Vaivasesta, Kirkkoherran Hevosesta
| Runo Ruoti-Vaivasesta, Kirkkoherran Hevosesta. Kirjoittanut Elias Lönnrot |
- Savost’ ompi Satu saatu,
- Tarinainen tuonnempoa,
- Monen taipaleen takoa,
- Seihtemänki sinnempätä
- Kirkko-kunnan, kuuluisimman. –
- Kirkkoherralla hevonen
- Oli Valkko, vanhanlainen,
- Joka oli jättänynnä
- Jälillensä, jääpyneeksi,
- Kolme kesä-kymmenystä,
- Samoin talvea tasaista,
- Talon työsä työläisesä,
- Nuorra ankara ajossa
- Oltuansa oiva lailla,
- Liukas ennen liikunnossa,
- Kyllä kynnössä osaava;
- Vaan kuin vanhuus päälle pääsi,
- Vuoet voiman voitelivat,
- Niin ei kyntöhön kyennyt,
- Aikahunut ajo-töihin,
- Matkoillen ei ensinkähän;
- Eikä ollut ollenkana
- Ihmeheksi Imeisille,
- Eikä kuulla kummanlainen,
- Vika hänen vanhuuensa;
- Mutta muutoin sanelivat,
- Sitä kummaksi kokivat,
- Ettei heti hentonunna
- Jalo Savon Saarna-miesi,
- Kirkkoherra kiitettävä,
- Lyyä hengeti hevosta,
- Vaivoistansa vapahaksi,
- Vallan vanhaa Valkkoansa,
- Joka oli ijän päivät
- Palvellunna pappilassa,
- Ollut orjana alati.
- Mutta mitä miettinynnä
- Lienee Herra hengellinen,
- Että anto eleskellä,
- Hengitellä, vanhan varsan,
- Ruokki ruunan joutilaisen,
- Valkko-rukan vapisevan.
- Saatti arvella asian
- Vielä tälläkin tavalla:
- Ei tuo vanha Valkko-parka
- Paljon syöne pappilassa,
- Heiniämme hävittäne;
- Kesät käypi syöntö-mailla,
- Talvet pitkät, pitäjäällä,
- Saapi juosta joutilasna,
- Ilman reettä rensutella
- Kinkereillä, kerallani.
- Syö se siellä heinät ilman,
- Joit’ on kyllä kylissämme,
- Takana joka talossa,
- Saapi kaura-kappaisenki
- Vaikk’ on hampaat vanhan harvat,
- Puolet suusta puonnehet. –
- Kuin nyt tällä tavallansa,
- Vuotta kolme kokonaista,
- Vanha valkia Valakka
- Oli pystössä pysynyt,
- Jaksanut jaloilla olla,
- Syksyn tullessa tukalan,
- Tahi talven tavottaisa,
- Sattu kirkolla samalla
- Että pääsi päivistänsä,
- Kuoli kurjasta elosta,
- Äijä muuan ähmäröinen,
- Ukko vanha vaivoistansa,
- Joka oli kyllä kauvan,
- Vuotta koko kymmen-kunnan,
- Kontannut kylä kylältä
- Varsin Ruoti-Vaivaisina.
- Kuin nyt vanha vaipu täällä,
- Uupu pitkähän unehen,
- Heti kohta kokoutuivat
- Sunnuntaina, sukkelasti,
- Talon-vaarit vakavimmat,
- Ite Isännät rehiät,
- Keskustelit kiirehesti
- Kirkkoherrana keralla,
- Kelle kuollehen, jätetty,
- Aukinainen, annetaisi
- Ruoti-ruokko eläkkeeksi.
- Tuossa tuumassa olivat
- Miehet monen-mielelliset. –
- Vaan on turhat tuumat kaikki
- Joit’ ei yhteen juoksuteta. –
- Yksi huusi Huntukaista,
- Toinen Tolvaista nimitti,
- Kolmas Yrjä Kontioista. –
- Avun kyllä ansainneet,
- Vara-leipaä vajaavaiset,
- Oisi kaikki kieltämättä. –
- Toisin toiset arvelivat,
- Talon-Vaarit tarinoivat:
- ”Huono kyll’ on Huntukainen,
- ”Varsin kehno kerjäläinen;
- ”Mutt’ on muita huonompia
- ”Kylillämme kehnompia.”
- Toisin kuulu Tolvaisesta:
- ”Ett’ on laiska luonnostansa,
- ”Vielä villi viinan juoja,
- ”Hurja ystävä humalan,
- ”Jost’ on köyhyys päälle päässyt,
- ”Elon puutet ennättänyt,
- ”Varat vaipuneet vähiksi;
- ”Josta pääsis’ joutumalla,
- ”Työtä tehen taloisamme,
- ”Muitten ihmisten mukahan.
- ”Kontikkainen, kolmas miesi,
- ”Jalka-puoli poika-parka,
- ”Jos’ ei ole, ollenkana,
- ”Olkenevaa ontuassa;
- ”Meniätä mettä-työhön,
- ”Mutt’ on vikkelä, viriä,
- ”Käsi-töihin kelpolainen:
- ”Verkot kutoopi komeat,
- ”Nuotat vankat valmistaapi;
- ”Elänyt on sillä ennen,
- ”Saanut ruan runsahimman;
- ”Eeskipäin saa eleskellä
- ”Varsin vanhalla tavalla.” –
- Mutt’ en muista enempätä,
- Kuin en tarkaan kuullukkahan,
- Mitä miehet sanelivat
- Paljon muutakin pakisten;
- Sen ma muistan selkiästi,
- Että istu ukko muuan,
- Ilman ääntä, itteksensä,
- Pitkän ajan, penkissähän.
- Kuullut kyllin lausehia,
- Se nyt nousi seisoallen,
- Avoi suunsa sukkelasti,
- Sanoin näillä sanoillansa:
- ”Min’ oon kuullut, Kumppanini!
- ”Ittekseni imehellyt,
- ”Kuin on kurjia kylissä,
- ”Varsin paljon vaivaisia,
- ”Joille apu annettaman
- ”Pitäs’ kyllä pitäjältä,
- ”Ruoti-ruokko, joutilainen,
- ”Muona vaivaisen mukoma;
- ”Mutta minun mielestäni
- ”Se ei jouva jokaiselle;
- ”Yhtehen siis yhtykäämme,
- ”Jonka kaikista katomme
- ”Avun tarkoin tarvitsevan,
- ”Ruoti-varoja vajaavan.
- ”Miten oisi teistä, miehet,
- ”Mitä mietittä, urohot,
- ”Jos tuon Ruoin runttaisimme,
- ”Upu-leivän antaisimme
- ”Kirkkoherran Hevoiselle,
- ”Ruuna-paralle ruaksi,
- ”Vanhan päivänsä varaksi?
- ”Se on, vanha Valkko-rukka,
- ”Käynyt jo niin könkelöksi,
- ”Että tuskin tulevana,
- ”Ensi, talvena enähän
- ”Se voi kulkia kylissä,
- ”Juosta, ehkä joutilasna,
- ”Pitkiä pitäjän teitä,
- ”Kirkkoherran kumppanina,
- ”Kinkereillä kinnistellä”.
- Tuosta nousi tuima nauru,
- Tuosta hekoitus heräsi,
- Rähinä niin räyhaaväinen,
- Etten kuullut korvillani
- Mikä päätös, päätteeksi,
- Konnallisen koiran silmän
- Tuumiin lienee tupsautettu.
Lähde: Oulun Viikko-Sanomia 27.10.1832.