Runo eli nykyisien pestattuin Sotamiesten Urhoollinen Into-Laulu, vuonna 1855

Wikiaineistosta
Runo eli nykyisien pestattuin Sotamiesten Urhoollinen Into-Laulu, vuonna 1855.

Kirjoittanut David Savolainen


Jo on kauvan, Suomen kansa!
Keisarimme armon alla
Oltu onnen nautinnolla;
Jo on aikaamme jälellä,
Kohta vuosia välillä,
Viisikymmentä kulunna,
Kuin on Keisarin hoteissa,
Armo valtikkaan varassa
Saatu olla Suomenmaassa,
Vapaana vihollisesta,
Rauhan suojassa suloisen;
Ettei sodan etehen
Tahi värvätty väkehen,
Ole miehiä otettu,
Taloinpoijalta tahottu;
Sen on Keisari kepeesti,
Vakansi veroa vasten,
Pikku maksuilla pitäihin,
Tähän asti armahtanna,
Suositellen suomalaista
Niinkuin lasta nuorukaista,
Kasvattanna kuin kukkaisia,
Outtanna ala-ikäistä,
Miehen saattanna mitallen,
Jotta jaksaapi jalallen,
Ulos lähteä urallen,
Astua komennon alle.
Kuin nyt tarve Keisarilla
On jo miesten ottamisen,
Kuin on ankarat asiat,
Kovat päälle karkaukset,
Suuret sota kampaukset,
Jotka juonet Keisaria
Vaativat varustamahan
Sotamiestä Suomestakin,
Johon me nyt maan edestä
Ensin annamme aluksi
Ilomielin itsiämme;
Johon on oma himomme,
Sota hankkeesen halumme,
Oma intomme otassa,
Suomen poijilla povessa;
Johon ei epäilemällä
Poijat pestiä pelolla
Ota vaikka ohta ompi
Kuulan eissä ensimäissä.
Vaan eivät vapise poijat
Eikä pyy’ä ensimäissä
Taho sota tantereella,
Ano armoa, partuunia,
Vaikka miekka maahan löisi,
Tahi keihäs kellistäisi,
Tykin kuula kuolettaisi.
Kuolo kuulalla parempi,
Kepeempi sota kedolla,
Kuin kiusauksen kivussa,
Tahi taudissa tuvassa,
Saapi kauvan sairastella
Outella pola olilla
Kitumalla kuolelnata.
Sentähden sota suruinen,
Meidän mielestä iloinen
On kuin värvingin otamme.
Ei se intoamme epuuta,
Urhoollista uskallusta
Lumoi luontoamme lähössä,
Tahi tee tahottomaksi,
Sota ammukset araksi,
Jos kaikuupi kanoona,
Kukkuupi kupari tykki
Korkiasti korvissamme;
Silloin päällen syämmissämme,
Juosten julmasti menemme,
Pakkaamme pajonätissä,
Harniskoitulla kovalla,
Sota luonnolla lujalla,
Ryöväämme syli rysyllä
Vahvalta viholliselta
Amitsoonia, aseita.
Ei ne miekat paljon meitä
Tahikka keihäät kamoita.
Kuin ei kuusi punninkaisen,
Kaksi toistaisen kanoonan
Pommi poikia peloita.
Niin ei estettä mitähän
Tunnu tunnossa olevan,
Ei tunnu tuliset pommit,
Menemästä murha nuolet
Estävän sotan etehen;
Vaan me joilla vaimot ouvat,
Ne vielä vesissä silmin,
Meitä estäisi emännät;
Vaan ei auta vaimoin kielto
Kuin se ruuan ruori kunta,
Siihen huonehen sivussa,
Valmistaapi vaimollenni.
Niin ei estä eukot meitä,
Miel on miekkahan ruveta,
Suostua sota aseihen;
Alle patningin paneta,
Kiiresti kihingi vyölle,
Jos upseeri useihin
Korvallen komennon alla,
Käypi selkähän kepillä,
Niin ei se suurhäpiä
Ou kuin miehelle opiksi,
Neuvoksi nenästä miestä
Niissä paikoin näykitähän;
Ja jos ne nuhtehet välistä
Paikoin painaksen mureeksi,
Puhaltaapi pois suruunne,
Raukaiseepi trumpun ääni,
Innon antaapi iloisen,
Kiivahan kiväärrin alla,
Jonka alle aikoiminen
On nyt oikeheen totinen;
Jonka alle mies alasti
Virhistä viattomaksi
Tohtorilta toistetahan;
Jonka alla miehen arvo
Ompi ojan kaivajata
Korkiampi kuokkiata;
Jonka alla ampumahan,
Kaikki temput tuntemahan.
Sekä miehet marssimahan,
Aikeiheen opetetaahan;
Jonka alla aijan kunni
Ollaan kruunun artelissa;
Jonka alla armmollisen
Keisarin komennon kautta
Viimmein vielähän sotan;
Jonka puolesta panemme
Viimmen henkemme, veremme;
Se on varmahan valamme,
Se on sota vaimoistamme,
Palkka palveluksestamme;
Vaan se palvelus paraihin
On nyt nuorra ollessamme
Mahtollinen mielestämme,
Kuin varma vapaus meillä
Sen alla alin omainen
On aina omintakeinen;
Ei siitä sinä ikänä
Miestä löysäksi lykätä,
Jos vaan me viattomasti
Pahateota palvelemme,
Ja jos joudumme ijälle
Eli vanhaksi elämme,
Jos ei vaan satu sodassa
Kuula kohti kulkemahan,
Tahikka tavallisesti
Kuolo nuorra noutamahan,
Niin on toisti toivossamme,
Varma viimmen vanhoillamme
Pemitsoonikin perästä.

D. Savolainen.


Lähde: Maamiehen Ystävän Lisälehti 24.3.1855.