Runo haudalla runojan
| Runo haudalla runojan. Kirjoittanut Wilhelm Laitinen |
- Tässä lepää kantajamme
- Tässä runsahin runoja,
- Tässä yksi ylimäinen
- Suomen suurin sanaseppä,
- Vielä maissa vierahissa
- Mainittava ulkomailla.
- Liki vanhan Väinämöisen,
- Laulajamme lahjaiseksi
- Entisen esi-isämme
- Ukon urohon mukahan,
- Laulantonsa laadinnossa
- Oli Korhonen opista
- Paavo parahin runoja
- Aikanansa arvosampi
- Rautalammin rannikoilla
- Saaren Sonkarin kylällä,
- Jossa syntyi, kanssa kasvoi
- Eli ehtoolle ikänsä
- Kyntö virassa vireesti,
- Oli ojan kaivajain
- Kannon vääntäjä väkevä;
- Jolla lailla joukollensa
- Hankki leivän lapsillensa
- Kyntökourulla kovilla;
- Vielä lauloa visersi
- Illan aamunkin iloksi,
- Joutohetkinä helisi
- Hänen äänensä hyvästi
- Kotonansa koriasti,
- Jotta joukkonsa heräsi
- Ilo tuntohon tulivat
- Ukon äänestä urohon;
- Jolloin vallitsi vakainen
- Vielä leikkikin viatoin
- Siinä kylässä siviä
- Aina hänen aikanansa.
- Vaan sen vaarin unhottivat
- Kaikki kanssansa eläjät
- Kumppalinsa kuoltuansa.
- Kun ei kenkähän kehdannut,
- Panna haudalle halannut
- Merkkiä ei mitäkähän,
- Yksin keppiä yläälle
- Lapsensa ei laittanehet;
- Joka vika vissimmästi
- Onpi oudompi osoitus
- Sille mielelle mitätöin,
- Jota Jumala jalolla
- Kunnioitti korkialla
- Lahjalla niin lavialla;
- Joka ihmeeksi isojen
- Käypi koulun-käynehien,
- Joiden johdosta heräsi
- Tämä toimi tärkiämpi
- Tuli ylös yhtehinen;
- Vielä vuosien perästä,
- Kolmenkymmenen ylitse
- Unhotetusta urosta,
- Että kivi kirkkahampi
- Patsas parahin pitääpi
- Tämän haudalle hakata
- Merkiksi ja muistoksensa
- Lasten lapsien lukea
- Kulta kirjaimet kupeesta
- Kiven kirkkahan kylestä:
- Että siinä esi-isä
- Lepää yksi laulajamme
- Paavo Korhonen parahin
- Suomenkielen kirjoittaja,
- Aikanansa aavistaja
- Ensimäinen ennustaja
- Suomen kielen kunniasta.
Lähde: Tapio 25.10.1873.