Runoelma (Laine)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Runoelma,
Opettajakokelas Hanell’in sepittämä ja lausuma Runebergin syntymäpäiväjuhlassa.
Kirjoittanut Juho Laine


I.[muokkaa]

Ken sysännyt on syrjään tehtävänsä
Ja jouten istuu arki-iltoansa? –
Mä olen äiti – suokaa anteheksi –
Nyt vaieta mä tahdon hetkiseksi
Ja muiston’ aikoihin luon menneisihin,
Oloni riemuihin ja murheisihin.
Mä poian sain – hän soitti, lauloi, kuoli! –
Mun valtaa äitin riemu, äidin huoli.
Sydäntä äidin säilyttäiskö rintain,
Jos synnyinpäivänään en armahintain
Mä muisteleisi lapsikultaistani,
Mun suurta, verratonta poikoani.
Hän pääsi kuuluksi ja arvoisaksi,
Mainetta, kunniaa sai köyhän lapsi,
Ja kau’as kaiku kanteleensa ensi,
Se etelään, itään ja länteen lensi.
Vaan ääni tuon jos missä matkusteli,
Se armautt’ ain’ äidin kertoeli,
Näin halvan, köyhän äidin armautta.
Oi lapsein verratonta rakkautta!

II.*)[muokkaa]

Kerran vielä Suomessamme
Väinön aika koitti,
Runeberg kun laaksoissamme
Kanneltansa soitti.
Huojenteli huoliamme,
Viritteli toivojamme
Kaiku kauno kanteloisen,
Soitti päivät kunniamme,
Vaivat urho-aikoinamme
Kannel Väinämöisen toisen,
Lauloi lempilaaksojamme,
Siintäväistä taivastamme,
Lauloi laskut aurinkoisen,
Kuvaeli kunnahamme,
Ihanuudet metsälammen,
Yönki kullan kuutamoisen.
Sävel sydämestä läksi,
Sydämihin koski,
Lietsoi rinnat lämpimäksi,
Mielet maasta nosti.

III.[muokkaa]

Syntyköhön yhä eespäinkin neron lapsia sulle,
Äitimme Suomi sa! Näin sun arvosi, loistosi kasvaa,
Kunniahan sekä suuruuteen sinä astut jalosti.
Kirkkaammin tulevaisuuteis, kuin koskahan ennen,
Päilyy, poistavi vastukset yhä toivosi tieltä,
Lastesi lempi sun raivaa polkusi riemujen voittoon.

*) Värssyt osaksi mukaelmia.


Lähde: Päijänne 13.2.1879.