Runoelma urhollisesta miehestä

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Runoelma urhollisesta miehestä

Kirjoittanut Gottfried August Bürger


Leuto tuuli etelästä
Raivoi ylits Italian maan,
Pilvet vieri sen edestä
Paeten, kuin susi peloissaan.
Se laasi laaksot, metsät mursi;
Järvistä, joista jäät valloill työnsi.
Vuoristoilta suli lumi;
Vesikosket pauhinalla
Alankoihin järviks tuli,
Ja virta kasvoi paisumalla;
Aallot vierivät korkeoina
Jäät muassaan vieden kappaleina.
Pilarin ja kaarien päällä,
Paasista tehty ylähälle,
Silta oli ylitse täällä,
ja mökkilö sen keskustalle
Tullarille rakettu perheinensä.
Voi häntä! hän paetkoon joukkonensa!
Vapistus jo oli siellä,
Sill myrskyn voima raivos vaan,
Ja tullari se murhe-miellä
Katsoi ulos virtahan.
O taivas leppyisin! sääli mull suo!
Kadotettu oon, ken pelastaa mua?
Jää-lohvot vieri ryntäellen
Rantasilla siellä, täällä,
Kahden puolen tempaellen
Kaaret ollen pilarein päällä.
Tullari vaimoine, lapsine vapisee;
Myrsky ja tuuli vaan raivommin jymisee.
Jää-lohvot vieri paukutellen,
Sillan päistä molemmista
Murtaen ja paloitellen
Pilarin toisensa perästä.
Pian läheni keskustan hävitys;
Leppyisä taivas! suo jo armahdus!
Etäisellä rannalla seisoi
Joukko suurta pientä katsojana,
Ja väännellen käsiänsä voivoi,
Taitamatta olla auttajana.
Vapiseva tullari perheinensä
Rukoili heitä auttajaksensa.
Urheasti laukkasi eräs reivi,
Jalo, orhilla uljaalla,
Mitä hän myötänänsä tuopi?
Kukkaron kädessään ylhäällä.
”Olkoon kaks sataa riksiä sille,
Kuin pelastuksen tuopi tullarille.
Vielä ylemmä virta paisui;
Tuuli vinkui kovemmasti;
Alemmalle mieli vaipui.
Auttaja! joudu nopiasti;
Pilari pilarin rinnalta murtui,
Kaaret toisensa perästä riutui.
Hei! rohkeutta, ken tohtinee?
Reivi nostaen makson ylhäälle;
Murheella kaikki sen kuultelee,
Tuhansist ei ketään tul esille.
Vaimot ja lapset huutavat turhaan,
Ja tullari joukosta viejää rantaan.
Katso! talonpoika ainoastaan
Esille syöksi sauvanensa,
Puettu takkiin karkiahan;
Ylevä oli hän muodoltansa.
Hän näki reivin, sen sanat kuuli,
Katsoen hätää, kuin oli jo suuri.
Herrassa rohkeena hän joutui
Kalapaattiin läheiseen,
Ehkä pyörre ja myrsky vastaan tunkei,
Joutui hän kuitenkin paikalleen;
Vaan pursi oli aivan pienoinen
Samalla kaikkein pelastukseen.
Kolmasti pakotti hän purtensa
Läpi pyörteen ja myrskyn pauhinan:
Kolmasti oli hällä onnensa,
Ja pelastus tehty kokonaan.
Tuskin viimeset pääsivät turvahan,
Kuin silta jo vaipui tuonelahan.
”Tässä ystäväni” huusi reivi,
On palkintosi! tule ja ota,
Sillä ansainnut sen oot sä tyyni.
Näin reivi ylevyytens antoi tuta,
Vaan kovennuin löi taivainen totuus
Alhaisen miehen rinnassa, lujuus.
Henkeeni en rahan pantiksi pane;
Köyhä oon, vaan mulla on kyllin.
Tullari kaikki nää rahat saanee,
Joka kadottanut on tavaransa varsin.
Näin hän sanoi tunnollisesti,
Ja jätti paikan rauhaisesti.

–n Sch–g.


Lähde: Sanomia Turusta 7.8.1868.