Runoheponi
| Runoheponi Kirjoittanut Sándor Petőfi |
| Suomentanut Paavo Cajander. |
- Ei hepon’ ole rodust’ Englannin,
- Ei hoikkasääri eikä kaitaluinen,
- Ei Ala-Saksastakaan syntyisin,
- Jykeä, karvanilkka, paksu, puinen.
- Magyari-varsa runohepon’ on,
- Magyari-verta karvakin sen säihkyy!
- Ett’ ihastellen säde auringon
- Sen silkin hienoill’ lautasilla läikkyy.
- Se kasvanut ei talliss’ ole lain,
- Ei koulunkäynyt, säätyhevon lailla;
- Se vapaan ilman laps on, ja sen sain
- Ma Kumanian aukeill’ aromailla.
- En sitä konsanaan ma satuloi,
- Ma ratsastaissa loimell’ istun vainen;
- Mut kun käyn selkään, lentää se min voi,
- Se, näet sä, salaman on heimolainen.
- Se mielukkaimmin pusztahan mun vie,
- Siell’ aava nummi on sen kotopaikka;
- Se vainun saa jo, kosk’ on sinne tie,
- Jo hyppää, hirnuu, tömistää yht’ aikaa.
- Pidätän aina kyläin kohdallen,
- Miss’ impiä on kuni mehiläistä,
- Ma kauneimmalta pyydän kukkasen,
- Karautan taas kuin tuuli poies näistä.
- Näin hepoin mua vie, kun käskyn saa.
- Se saattaa pois mun vaikka maailmasta;
- Suu vaahdoss’ on, ja ruumis suitsuaa
- Vaan innost’ eikä pelvost’, uuvunnasta.
- Ei runohepon’ uuvu konsanaan,
- Se uupua ei saa, on kielto hällä;
- Näet pitk’ on mulla matka päällä maan,
- Ja toivojeni määrä etähällä!
- Tavoita, hepo, virkku temmoppas!
- Ja vuorien ja hautain yli kiidä!
- Jos vihamiehet estää kulkuas,
- Niin rajutuulen lailla sorra niitä!
Lähde: Petőfi, Sándor 1892: Runoja: ynnä Petöfin elämäkerta. Suomentanut Severi Nyman. Werner Söderström, Porvoo.