Runoilija Firduusi
| Runoilija Firduusi. Kirjoittanut Heinrich Heine |
1.
[muokkaa]- Kultaisia – hopeisia!
- Puhuu rahvas toomanista,
- Haastetaan vain hopeasta,
- Hopeisesta toomanista.
- Mutta ruhtinaanpa suussa,
- Suussa Shachin, tooman aina
- Kultaa on; näet Shachi ottaa,
- Ottaa vain ja antaa kultaa.
- Niin ne miettii suorat miehet,
- Niinpä mietti myös Firduusi,
- Jumalainen runoniekka,
- Hän Shach Nahmehn kuulu luoja.
- Suuren sankarrunoelman
- Syntymään sai Shachin käsky:
- Shachi joka säkehestä
- Lupas toomanisen hälle.
- Kesää seitsemättätoista
- Ruusu kukkii, ruusu kuihtuu;
- Satakielen laulu lakkas
- Seitsemännentoista kerran. –
- Vielä istuu runoniekka
- Aatostensa kangaspuilla
- Yöt ja päivät, lointa täyttäin
- Laulun huiman laajaa lointa;
- Huiman laajaa lointa, missä
- Ihmeen lailla yhteen kietoo
- Kotimaansa satumuistot,
- Ikivanhat ruhtinahat,
- Faristanin lempiurhot
- Ritartöineen, seikkailuineen,
- Henget yön ja valon henget
- Tarukukkain kiehkuroihin. –
- Kaikki tuoksuvi ja henkii,
- Väriloistoss’ säihkyy, hehkuu,
- Siin’ on pyhää heijastusta
- Valoisan Iraanin taivaan.
- Taivaan alkuvalo puhdas
- Viime tulentemppelistä
- Runoniekan silmään säihkyy,
- Poistain Koraanin ja Muftin.
- Viimein valmiin runoelman
- Vie Firduusi suosijalleen:
- Kirjan, jonka säkeet täyttää
- Kaksisataa tuhatmäärää!
- Kylpylaitoksessa tuolla,
- Gaznan kylpylaitoksessa,
- Shachin lähettiläät mustat
- Päätyi tapaamaan Firduusin. –
- Molemill’ on rahasäkki;
- Runoniekan jalkain juureen
- Polvistuin he säkit laskee,
- Lahjapalkaks runoilusta.
- Laulaja ne auki riuhtas
- Riemuitakseen kullannäystä,
- Jost’ on ollut pitkä puutos, –
- Silloin näkee hämmästyksin,
- Kalvas hopea on noissa,
- Hopeisia toomania,
- Kaksisataatuhatt’ ehkä, –
- Ja hän nauroi katkerasti.
- Katkerasti naurain summan
- Kolmeen osaan, yhtä suureen,
- Jakoi hän ja antoi noille
- Lähettiläs-neekereille,
- Antoi tuontipalkkioksi
- Kummallekin kolmanneksen.
- Loppuosan kylpijälle
- Juomarahaksi hän heitti.
- Itse otti matkasauvan,
- Niin pääkaupungin hän jätti;
- Pääsi portille, ja siinä
- Tomun puisti jaloistansa.
2.
[muokkaa]- ”Jos ois muitten tapaan vaan
- Sanans’ syönyt, ilman muuta,
- Laiskaan, ilman kavaluutta,
- Suuttua en huoliskaan.
- ”Mutta kieltää tuskin voi,
- Hän mun petti, petti varsin,
- Kaksipäisin lauseparsin,
- Juonillaan, min valhe toi.
- ”Mies hän oli arvokas
- Ryhdiltään ja katseeltansa,
- Eipä nähty vertojansa,
- Mies ol’ mies ja kuningas.
- ”Taivaan vaaru maamme vetti,
- Tunsin päivän säihkehen. –
- Hän, mies uljas totuuden,
- Hän se sentäänkin mun petti.”
3.
[muokkaa]- Shach Mahomet päivällisensä jo söi,
- Se ystävälliseks mielen löi.
- Hän varjossa puiston on puppurat yllään,
- Vesi suihkus ja pirskui ja vilvoitti kyllään.
- Ja palvelusjoukko on toimissansa,
- Ansaari, lemmikki, siinä on kanssa.
- Mut marmorivaasseista kumpuaa
- Sulo kukkien tuoksua hurmaavaa.
- Laill’ odaliskien palmut nuo
- Ne norjina leijuin viehkettä tuo.
- Ei liiku sypressi, – houri, sun ylkäs! –
- Se taivaasta uinuu, mailman se hylkäs.
- Mut äkkiä soi sala laulelon ään’,
- Tarumailta se nousevi helkähtämään.
- On Shachi noussut kuin huumaunut, –
- ”Kenen laulut nää, kenen runoilut?”
- Ansaariin kääntyen noin hän huusi;
- Tää vastas: ”Laulut on tehnyt Firduusi.”
- ”Firduusi?” – hän jotain kuin muistoa juuri:
- ”Miss’ on, miten voi nyt laulaja suuri?”
- Ansaari vastasi: ”Köyhyyttään
- Jo kauvan puutetta kärsii hän,
- ”Kotikaupungissaan Tuus’issa vaan
- Ja elää puutarhahoidollaan.”
- Shach Mahomet istuvi kauvan vait,
- Mut jo virkkoi: ”Ansaari, nyt kiire on kait. –
- ”Ota talleistain sata muulia pikaa,
- Kameelia viiskymment’, ilman vikaa.
- ”Ne kuormaa aartein, ilman hintaa,
- Jotk’ ihastuttavat ihmisrintaa!
- ”Ota hohtokiviä, pantavöitä,
- Ja kalliita vaatteita, koristetöitä,
- ”Sirokirjailuita santelipuusta,
- Lelulippaita kullasta, norsunluusta,
- ”Ja kannuja, kulhoja suikeapäitä,
- Leopardintaljoja täplikkäitä,
- ”Korumattoja, kultaompeluita
- Yli valtakuntani valmistetuita. –
- ”Myös mukaan muista panna noita
- Siniaseita, purppuraloimiloita;
- ”Ota kaikenlaisia juomiakin
- Ja ruokia, pantuja ruukkuihin,
- ”Lisäks kakstoista ratsua, nuorta ja arkaa,
- Jotk’ aavikon poikki nuolina karkaa;
- ”Ja mustia orjia, myös sama luku,
- Teräsruumiita, jotka ei matkalla huku.
- ”Sä näistä tavaroist’ ota vaari,
- Ja kohta matkaan lähde, Ansaari.
- ”Ne ynnä tervehdykseni sie
- Firduusille suurelle Tuus’iin vie.”
- – Ansaarista syystä sä hyvää luulit:
- Hän kuormasi kameelit ja muulit;
- Ne kalleilla kunnialahjoilla lastas,
- Jotk’ kahden maakunnan veroa vastas.
- Jo kolmen päivän päästä hän läks,
- Kävi itse kulkueen käskijäks;
- Hän lippua nosti, mi punaisna hohti
- Ja karavaania matkaan johti.
- Tuli päivänä kahdeksantena nuo
- Tuus-kaupungin alle vuoren luo.
- Ja länsiportista kaupunkiin
- Ha ratsasti huutaen, ryskien niin.
- Päris rumpu, ja torven toitotus raikui,
- Ja riemulaulut ilmaan kaikui.
- ”La Illa Il Allah!” huusivat vaan
- Kameelein ohjaajat innoissaan.
- Mut itäportista Tuus’ista tuolta
- Käy samaan hetkeen toiselta puolta
- Pois verkkaan ruumissaaton tie,
- Mi kuolleen Firduusin hautaan vie.
Lähde: Heine, Heinrich 1905: Valikoima runoelmia. Suomensi Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.