Siirry sisältöön

Runoilijan laulu (Ibsen)

Wikiaineistosta
Runoilijan laulu.

Kirjoittanut Henrik Ibsen
Suom. Aarni Kouta.


Riemun, leikin lempee paikka
puisto tää on paahteinen:
mitä siitä, syksy vaikka
murtaa toivot keväimen.
Ylläsi kuin valkosumu
häilyy kukat oksillaan, –
huomenna ne tuulen humu
siroitelkoon maailmaan.
Miksi kesken kukoistusta
ajatella hedelmää?
Miks on mieles murheen-musta,
huokaat elon hyörinää.
Linnunpelätit miks soivat
päässä rumain riukujen?
Veikot hilpeet, linnut voivat
laulaa lailla tiukujen!
Suojasta miks kukkatarhain
karkoittaisit lintusen?
Suo sen viedä toivees parhain
palkaks sulo-laulujen.
Heelmä myöhäinen jos vaihtuu
lauluun, niin sa voitot vaan;
muista, että hetket haihtuu;
kohta halla hyytää maan.
Tahdon elää, riemurinnoin
laulaa kunnes kuihtuu maa; –
heittää sitten nuoruus-innoin,
mi ol’ kerran ihanaa!
Portti auki; laitumelle
käykööt laumat nälkäiset;
kukan taitoin, sama kelle
jäävät kuolleet tähtehet.


Lähde: Maailman lyriikkaa: runosuomennoksia. 1922. Aarni Kouta. Otava, Helsinki.