Runoilijan laulu (Ibsen)
Ulkoasu
Runoilijan laulu. Kirjoittanut Henrik Ibsen |
Suom. Aarni Kouta. |
- Riemun, leikin lempee paikka
- puisto tää on paahteinen:
- mitä siitä, syksy vaikka
- murtaa toivot keväimen.
- Ylläsi kuin valkosumu
- häilyy kukat oksillaan, –
- huomenna ne tuulen humu
- siroitelkoon maailmaan.
- Miksi kesken kukoistusta
- ajatella hedelmää?
- Miks on mieles murheen-musta,
- huokaat elon hyörinää.
- Linnunpelätit miks soivat
- päässä rumain riukujen?
- Veikot hilpeet, linnut voivat
- laulaa lailla tiukujen!
- Suojasta miks kukkatarhain
- karkoittaisit lintusen?
- Suo sen viedä toivees parhain
- palkaks sulo-laulujen.
- Heelmä myöhäinen jos vaihtuu
- lauluun, niin sa voitot vaan;
- muista, että hetket haihtuu;
- kohta halla hyytää maan.
- Tahdon elää, riemurinnoin
- laulaa kunnes kuihtuu maa; –
- heittää sitten nuoruus-innoin,
- mi ol’ kerran ihanaa!
- Portti auki; laitumelle
- käykööt laumat nälkäiset;
- kukan taitoin, sama kelle
- jäävät kuolleet tähtehet.
Lähde: Maailman lyriikkaa: runosuomennoksia. 1922. Aarni Kouta. Otava, Helsinki.