Runoilijan tie

Runoilijan tie Kirjoittanut Väinö Hupli

Runoja syntyy sen kun laittaa,

sanoja on, ne ei tee haittaa,

rinnassa soinnut, rytmit havaa. –

Kun vain ois jotain sanottavaa!

Ei sanatulvaa terve järki

voi sietää – ah, se haaveet särki,

ma Pegasolle potkut annoin,

vinnille runovihkot kannoin.

Ei viljakaan, kun valoon herää,

jo heti keväällä tee terää.

Kylvöhön kelpais raakaleko?

Kypsyyttä vaatii luomisteko.

Kokemus karttuu vuotten myötä,

kun toisten lailla tekee työtä;

ja ihmissielusta saa selon,

kun kovaa koulua käy elon.

Ken laajan maailmanrannan kulki,

saa elon valheen, toden julki,

elämän näkee yltä, alta,

huipuilta, maasta matalalta.

Määrätön hengen, tunteen raja,

läheinen köyhän halpa maja,

pöydässä ylhäisten myös sija:

Hän oikea on runoilija.

Lähde: Hupli, Väinö 1938: Kivikkotie: runoja ja mietelmiä. K. J. Gummerus, Jyväskylä.