Runotar ja minä
| Runotar ja minä. Kirjoittanut Olli Wuorinen |
- Hän joskus kun
- Mun tykönäni viihtyy,
- Niin lauluhun
- Mun sydämeni kiihtyy,
- Ja sanat soi
- Valmisna runoelmaan,
- Mä vaivun, oi!
- Jo Runottaren helmaan!
- Ei mua vie
- Hän päärlyvalkamoille.
- Lie jyrkkä tie
- Myös runonkukkuloille:
- Puutarhastaan
- Hän lehvän taitteleepi,
- Sen mullen vaan
- Ujosti taritseepi.
- Sen lehväsen
- Mä kiinnän paperille,
- Ja näyttelen
- Sit’ joskus ystäville:
- Ne hymähtää,
- Ja kaikkein silmä vilkkaa,
- Yks ylistää,
- Yhdeksän tekee pilkkaa!
- Mä aattelen:
- Nyt tästä työstä lakkaan,
- Ja lietehen
- Kaikk’ kyhäelmän’ nakkaan;
- Vaan Luoja ties,
- Kuin päähäni lie tullut:
- Tuo yks on mies,
- Muut yhdeksän on – –
- Mä kaks ja viis
- Nyt piittaan enää tuosta,
- Ei muuta siis
- Kun annan laulun juosta!
- Mut ah ja voi!
- Ma kuinkas laulelen nyt?
- Ei sydän soi, –
- Pois Runotar on mennyt!
- Kun sitten taas
- Mä yksin istun illoin,
- Niin – arvatkaas! –
- Hän luoksein saapuu silloin!
- Nyt sanat soi
- Valmisna runoelmaan,
- Mä vaivun, oi!
- Jo Runottaren helmaan!
Lähde: Wuorinen, Olli 1875: Sepitelmiä: runon-kokeita. Jyväskylä.