Runotar ja minä

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Runotar ja minä.

Kirjoittanut Olli Wuorinen


Hän joskus kun
Mun tykönäni viihtyy,
Niin lauluhun
Mun sydämeni kiihtyy,
Ja sanat soi
Valmisna runoelmaan,
Mä vaivun, oi!
Jo Runottaren helmaan!
Ei mua vie
Hän päärlyvalkamoille.
Lie jyrkkä tie
Myös runonkukkuloille:
Puutarhastaan
Hän lehvän taitteleepi,
Sen mullen vaan
Ujosti taritseepi.
Sen lehväsen
Mä kiinnän paperille,
Ja näyttelen
Sit’ joskus ystäville:
Ne hymähtää,
Ja kaikkein silmä vilkkaa,
Yks ylistää,
Yhdeksän tekee pilkkaa!
Mä aattelen:
Nyt tästä työstä lakkaan,
Ja lietehen
Kaikk’ kyhäelmän’ nakkaan;
Vaan Luoja ties,
Kuin päähäni lie tullut:
Tuo yks on mies,
Muut yhdeksän on – –
Mä kaks ja viis
Nyt piittaan enää tuosta,
Ei muuta siis
Kun annan laulun juosta!
Mut ah ja voi!
Ma kuinkas laulelen nyt?
Ei sydän soi, –
Pois Runotar on mennyt!
Kun sitten taas
Mä yksin istun illoin,
Niin – arvatkaas! –
Hän luoksein saapuu silloin!
Nyt sanat soi
Valmisna runoelmaan,
Mä vaivun, oi!
Jo Runottaren helmaan!


Lähde: Wuorinen, Olli 1875: Sepitelmiä: runon-kokeita. Jyväskylä.