Ruokaruotsi

[Julkaistu aiemmin teoksessa Historiallinen arkisto IV, Helsinki 1874, sivut 104-113. Kirjoittanut Yrjö Koskinen eli Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen (1830-1903).]

Muutamista keski-aikaisista veroitus-seikoista.

Tutkinut Yrjö Koskinen.

Harva kohta Suomen historiassa on tähän asti jäänyt niin vaillinaisesti selitetyksi kuin se tapa, jolla kruunun saatavat verot keski-aikana syntyivät ja suoritettiin. Se ilmoitus, minkä Palmsköldilainen katkelma pispain-kronikasta (Porthan, Sylloge, siv. 6) antaa, että muka Beroni I "alienavit tributum Finnonum ad manus regis", ei todellakaan anna paljon tolkkua kruunun-verojen synnystä. Myöskin verojen laadusta ja maksu-tavasta ovat sekä lähteet että historialliset tutkimukset enimmältään äänettömiä. Luultavasti itse veroituksen sekavuus ja epämääräisyys, eli se seikka, että verot usein lienevät riippuneet paikallisista tottumuksista, jotka eri seuduilla paljon vaihtelivat, lienee syynä, miksi vero-asioita ainoastaan harvoin mainitaan sen aian todistuskappaleissa. Sen ohessa on muistamista, että useimmat linnan-läänit siihen aikaan olivat pois-läänitettyinä, jonka vuoksi tilintekoja kruunulle harvemmin tuli kysymykseen. Forssell (Sveriges inre hist. fr. Gustaf den Förste, I, sivv. 18 seurr.) on tuonut esiin, mitkä läänit keskiaian lopulla aina pidettiin "Kuninkaan aarre-aittaan" (Konungens fatebur) kuuluvina, mitkä taas olivat aina valtakunnan ylimyksille läänitettävät; mutta muistamista on, että itse teossa aarre-aitankin alueet usein pois-läänitettiin. V. 1484 ja 1497 luetellaan aarre-aitta-lääneinä Suomessa: Turun linna ja lääni, Hämeen lääni ja Satakunta; mutta muu Suomenmaa pidettiin läänitettävänä, vaikka kuningas v. 1497 äskettäin oli aarre-aittaansa ottanut myöskin Korsholman läänin, Raseporin läänin ja Kastelholman läänin. Kuitenkin näemme, että hyvin usein koko Suomenmaa annetaan jollekulle ylimykselle (esm. Boo Juhonpoialle, marski Kaarlo Knuutinpoialle ja nyt äskenmainittuna vuonna Sten Stuure'lle) läänitykseen, ja Unionin seikat harvoin lienevät sallineet läänejä hallittavan varsinaista tilintekoa vastaan. [Alaviite: Forssell, main. teos, sivv. 21, 22, ei tiedä kuin ainoan kerran, vuodelta 1340, jolloin läänejä (Turun, Hämeen ja Wiipurin läänit, s. o. koko Suomenmaa) mainitaan annetun sillä ehdolla, että tili oli tehtävä rahoista, voista, vuodista, karjasta ja lohesta; muun veron saisi läänitysmies itse pitää. Usein kuninkaan aarre-aitta sai jonkun sovitun summan rahoja. Jos oli puhdas läänitys, ei kuningas saanut siitä muuta kuin ylimyksen uskollisuutta ja palvelusta.] Näin on helppo ymmärtää, miksi ylipäänsä puuttuu tilinteko- tai lasku-kirjoja kruunun tuloista keski-aikana. Minun tietääkseni ei mainita kuin yksi ainoa keski-aikainen vero-luettelo, nimittäin Eerik Pommerilaisen varhaisemmalta hallitus-aialta (v. 1413); mutta tämäkään ei enää ole säilynyt alkuperäisessä laitoksessaan, vaan ainoastaan Bure'n tekemäin otteiden kautta (Styffe, Skandinavien under Unionstiden, siv. 302 seurr.).

Monen mielestä kenties yllämainitut seikat tekevät koko veroitus-järjestelmän keski-aikana mahdottomaksi selvittää, koska sopisi arvella, että perusteet riippuivat pelkästä sattumuksesta ja mielivallasta. Mutta niin ei ole asian laita. Niissäkin tapauksissa, jolloin ei kruunulle mitään tilintekoa tehty, oli epäilemättä ulostekojen määrä ja maksu-tapa ylimalkain asettunut jotenkin vakinaiseksi, niin ett'ei läänitysmies saanut nostaa veroja, kuinka paljon ja millä tavoin itse tahtoi. Paitsi sitä sekä useat kameraliset nimitykset että myöskin ne vähäiset tiedot vero-asioista, mitkä siltä aialta ovat säilyneet, todistavat selvästi, että joitakin ohjeita kumminkin noudatettiin. Mitkä nämä ohjeet olivat ja mikä veroituksen yleinen luonne lienee ollut, on niin-muodoin tärkeä tutkimus-aine, joka ansaitsisi varsinkin kameralistain huomiota. Ja yleensäkin Suomenmaan historialle tämä kysymys ei ole aivan vähä-pätöinen. Tärkeätä on esm. tietää, missä määrässä meidän maa, toisen kansan valloittamana, sai nauttia hyväksensä sitä itseveroituksen oikeutta, joka ylipäänsä asuu Ruotsin yhteiskunnan luonteessa, eli toisin sanoin, mitenkä vieras valloitus vaikutti kansamme veroitus-tilaan. Tältä kannalta katsoen on puheena-oleva kysymys tutkimukselle ihan uusi. Minä en aio tällä kertaa ottaa tätä laveata asiaa kokonaisuudessaan tutkittavaksi; ainoastaan pari erinäistä seikkaa tahdon valaistavaksi esittää, toivoen että ne puolestansa antavat viittauksia edempiin selvityksiin.

Huomattava on, että jos lähteet keski-aikaisten veroitus-olojen selvittämiseen ovatkin aivan köyhiä, sitä runsaampia tietoja löytyy veroituksesta Kustaa Waasan aikana, ja näistä tietysti leviää jotakin valoa edellisiinkin aikakausiin. Kustaa kuningas epäilemättä pani hallintoseikat monessa kohden uudelle kannalle; läänitys-järjestelmä vähitellen ja isommalta osalta lakkautettiin, säännölliset vuosi-tilit pantiin toimeen, jonka ohessa veronlaskukin asetettiin paremmalle kannalle, niin että uusi kamerali-laitos, jonka sitten Kaarlo IX täyteen kuntoon sai, oikeastaan Kustaan aikana perustettiin. Mutta verojen määrän ja lajin sekä itse ylöskanto-tavan suhteen näkyy Kustaa Waasa isoimmalta osalta pysyneen keski-aikaisella pohjalla; ainakin täytyy päättää, että hänen ensimäiset verokirjansa 1540 vuoden paikoilla esittävät maamme kameraliset olot ihan keski-aikaisen mallin mukaa. Jos tämä totuus myönnetään, niin meillä todellakin on Valtio-arkistossamme varsin runsaita lähteitä keski-aian veroseikkain tutkimista varten, ja lisäksi on Ruotsalainen Hannu Forssell sekä väitöskirjassaan (Bidrag till hist. om Sveriges förvaltning, Sthm 1866) että myöskin ylempänä mainitussa teoksessaan (Sveriges inre hist., Sthm 1869) tehnyt arvollista tutkimus-työtä tällä alalla. Juuri näiden Kustaa Waasan aikuisten olojen johdosta katson mahdolliseksi tunkeuda keski-aian hämärämpiin veroitus-kohtiin.

I. Ruoka-ruotsi.

Useissa Kustaa Waasan aikuisissa todistuskappaleissa mainitaan vero-lajina eli talonpoikien ulostekona Suomenmaassa: rokarotz, rokarossi, rokarotzi. Se näkyy olleen meidän maalle omituinen ja kuuluu nähtävästi vanhempaan verojärjestykseen, minkä Kustaa kuningas pian muodosti toiselle kannalle. V. 1530 kuningas "kutsuu takaisin then Rokarosze gestningh Hämeen linnan alle hänen armonsa omalle väelle ja jalkamiehille, minkä tuomarit siellä kauan aikaa ovat nauttineet" (Arwidsson, Handl. V 260). V. 1537-39 mainitaan Sääksmäen kihlakunnassa "10 leiviskää lihaa för Rokarotz kööt" (Arwidsson, IX 29). V. 1545 paikoilla mainitaan Hämeen läänissä: "Rokarossij höö, joka muinoin kulutettiin neljännysmiesten luona, suoritettiin 5 "dragen"ia [alaviite: "Dragen" (arvattavasti taakka) sisälsi 2 parmasta, ja yhdessä verokuormassa oli 2 "dragen"ia.] talvi-kestitykseen ja muita 5 "dragen"ia syys-kestitykseen, niin että tekee 10 dragen"ia kultakin neljäskunnalta" (Arwidsson, VI 313). Samaan aikaan talonpoiat Savonkin läänissä valittivat, että heille nyt on tullut neljä vuotista kestitystä, vaikka ei pitäisi useammin kuin kahdesti vuoteensa linnan hevosia käydä apetuksessa (fodringh) neljännysmiesten luona, nimittäin talvikäräjillä ja "om Rokarotzj gesthningh" syksyllä (Arwidsson, VI 308). Samasta läänistä silloin myöskin kerrotaan, että maavouti Pohjan kihlakunnassa (Nårbotn) ylöskantoi kultakin neljännysmieheltä muun muassa 1 pannin ohria, "joka kutsutaan Rokarotzi", vieläpä kolmesta kymmenkunnasta metsä-seudulla yhden oravan-nahan veromaalta silloin kun rokarotzi höö ylöskannettiin (Arwidsson, VIII 42).

Mikä on tämä Rokarotzi, ja mistä tämä kummallinen nimi on syntynyt? - Olen tullut siihen päätökseen, että sanan oikea ja alkuperäinen muoto on Ruoka-ruotsi, ja tahdon edempänä antaa syyt siihen arveluun. Ensiksi koetan kuitenkin selville saada, mitä itse asia oikeastaan oli.

Äsken mainituista esimerkeistä näkyy, että Ruoka-ruotsi saattoi olla sekä heiniä että viljaa ja lihaakin, niinmuodoin sekä hevosten että ihmisten elatusta. Senpä vuoksi se ylipäänsä kuuluu kestitysten lukuun, ja mainitaan sekä tuomarin että kuninkaan väen, vieläpä linnan hevostenkin (ja arvattavasti linnan miesten) käyneen näissä kestityksissä kussakin alueessa. Ruokaruotsi-varat vanhastaan kulutettiin paikalla, neljännysmiesten luona kussakin neljäskunnassa. [Alaviite: Selvyyden vuoksi on tässä muistettava, että voutikunta jakaantui (hallinto-)pitäjiin, joiden kunkin etupäässä seisoi talonpoikainen nimismies (länsman). Hallinto-pitäjä oli jaettu tavallisesti neljään neljäskuntaan (fjerding), ja kunkin neljäskunnan esimiehenä seisoi talonpoikainen neljännysmies (bolman, fjerdingsman). Vihdoin neljäskunnassa oli useita kymmenkuntia (tionde), joiden kunkin esimiehenä oli kymmenysmies (tiondebonde).] Mutta juuri Kustaan aikana näyttää se muutos tekeillä olevan, että muutamat kestitykset tulevat veroksi, joka viedään maavoudille ja otetaan linnaan ja siellä kulutetaan. Tuo Savosta mainittu esimerkki osoittaa, että Ruokaruotsi oli eräinen laji kestitystä, joka eroitetaan esm. käräjä-kestityksestä.

Oliko Ruokaruotsi Kustaa Waasan aikana tavallinen muissa maakunnissa kuin Savossa ja Hämeessä, en voi päättää. Merkillistä on, että nimitystä Ruokaruotsi ei enää paljon mainita niissä tilikirjoissa, joita meidän valtio-arkistossamme säilytetään, ja käyvät vuoden 1540 paikoilta. [Alaviite: Tohtori Bomansson on Valtio-arkistomme tilikirjoista ilmi-tuonut seuraavat tiedot Ruokaruotsi-verosta Savossa. Kokoilemassa "Allmänna Handlingar och Räkenskaper N:o 1", Vuotinen vero koko Turun hiippakunnasta v. 1539, lehti 47, mainitaan Heinä-veron alla erittäin Rokarossi, jokaisesta koko-veromaasta 1 parmas ja jokaisesta puoli-veromaasta 1/2 parmasta, ja erittäin "Gingerdz"-heinät, nekin samaa määrää myöden, mutta ei kaikilta koko- ja puoli-veromailta. - Samassa kokoilemassa N:o 5 vuodelta 1542 lehdet 203, 204 kerrotaan, että jokaisesta neljäskunnasta maksetaan seuraavat määrät, jotka nimitetään "Neljännysmiehen Ruokaruotsi-vero" ("Bolemans Rokarotzi renta"): rukiita 2 pannia, ohria 1 punta, kauroja 2 puntaa, voita 1 leiviskä, lihaa 2 leiviskää, haukeja 1 leiviskä, suoloja 1 leiviskä, humaloita 1/2 leiviskää, jäniksiä 9, kanoja 9, munia 120, lintuja 50, jäätynyttä kalaa 6 leiviskää, kynttilöitä 75, hamppua 2 leiviskää, tervaa 1 tynnyri, tuohia 15 sataa, niiniä 1 leiviskä, perkaamattomia höyheniä 1 leiviskä, hevos-vuokra-ohria 2 1/2 puntaa, laivarahti-ohria 1 punta, laivanrahti-rukiita 1 punta j. n. e.] Syynä luullakseni on, että, niinkauan kuin se neljännysmiesten luona kulutettiin, se tietysti ei ollut tilin-alaisena, ja kun ruvettiin sitä maksamaan linnaan, se yhdistettiin muihin neljännysmiesten suoritettaviin, mitkä samaa lajia olivat.

Mutta eräs vanhempi tilikirja vuodelta 1530, joka säilytetään Ruotsin kamari-arkistossa, antaa muutamia tärkeitä lisä-tietoja, jotka tahdon Forssell'in mukaan (Bidrag, siv. 94, 95) tässä kertoa.

Ensiksi selitetään kestitysten yleistä laatua Hämeen läänissä: Kolmasti vuoteensa pidetään käräjiä yli koko läänin, kesällä, syksyllä ja talvella. Käräjät pidetään nimismiesten luona, ja silloin vouti kaikkien linnan-palvelijain (svenner) kanssa ja tuomari kaikin miehinensä makaavat kaksi yötä kunkin nimismiehen luona; koska läänissä on 24 nimismiestä, niin jokainen kestitys kestää 7 viikkokautta. Mutta jos kesä-käräjät käyvät myöhään, niin ett'ei vouti kerkiä makaamaan kuin yhden yön kunkin nimismiehen luona, otetaanpa toisen yön-makuun asemesta joku määrä karjaa linnaan (yksi, kaksi tai kolme lehmää sekä muutamat lampaat), ja tämä on yön-makuu-vero ("nattläger"). Syys- ja talvi-käräjissä myöskin apetetaan (s. o. syötetään kauroja ja heiniä voudin hevosille), mutta ei kesällä (arvattavasti siitä syystä että hevoset silloin pannaan ulkona syömään); mutta kuitenkin jokainen nimismies maksaa linnaan käräjä-kauroja (3 tai 4 puntaa). [Alaviite 1 punta = 4 tynnyriä.]

Tämmöiset olivat siis käräjä-kestitykset. Niinkuin näkyy, alkoi voutien kestitys vähitellen muuttua veroksi, joka linnaan suoritettiin, niin että myöhemmin ainoastaan tuomarien kestitys pysyi. Tämä on sitten muuttunut siksi, mitä meidän aikana nimitetään käräjäkapoiksi, mitkä vielä joskus ruotsiksi kutsutaan "tingsgästning."

Sitten seuraa mainitussa todistuskappaleessa selitys Ruokaruotsista: "Kun nyt nämä käräjät ovat loppuneet ja (läänin)vouti tulee takaisin linnaan, silloin pannaan Ruokaruotsi käymään ("då går Rokarosan uppå") ja se tapahtuu tällä tavoin: ensin jaetaan kaikki linnanpalvelijat kolmeen osaan (koska Hämeen läänissä oli kolme voutikuntaa), ja niistä ottaa kukin maavouti yhden osan mukaansa omaan voutikuntaansa, ja silloin makaavat ensin yhden yön jokaisen nimismiehen luona kesäkäräjäin jälkeen ja yhden yön jokaisen neljännysmiehen luona ja ottavat ulos sakkorahat (mitä käräjissä on tuomittu), ja ovatpa tuomarinkin miehet muassa samassa Ruokaruotsissa."

Tästä selityksestä havaitaan seuraavat tärkeät kohdat. Käräjä-kestitys tapahtuu ainoastaan nimismiesten luona, mutta Ruokaruotsi sekä nimismiesten että neljännysmiestenkin luona. Ruokaruotsissa ei käy linnan-vouti eikä tuomari, vaan ainoastaan heidän kumpaisenkin miehet eli palvelijat. Ruokaruotsin käynnissä tehdään sakkojenkin ylöskanto, vaan arvattavasti tämä ei ollut ainoana tarkoituksena; sillä siinä tapauksessa ei olisi tarvittu yhtä haavaa käydä sekä nimismiesten että neljännysmiesten luona yhtä haavaa. Lause on kuitenkin siinä kohden epäselvä, että sopii ajatella kolmasti vuoteensa käydyn, eri kerrat eri tavalla, nimittäin "kesäkäräjäin jälkeen nimismiesten luona" ja kenties syys- ja talvi-käräjäin jälkeen neljännysmiesten luona. Mutta tuo ylempänä mainittu esimerkki Savon läänistä (Arwidsson, VI 308) näyttää puolestansa todistavan, ett'ei ollut neljännysmiesten luona kuin yksi vuotinen Ruokaruotsi. Tämän seikan kuitenkin jätän täksi kertaa sillensä. Mutta kaikessakin tapauksessa Ruokaruotsi näkyy pää-asiallisesti tarkoittaneen linnan ja tuomarin palvelijain elättämistä talonpoikien kustannuksella: sillä mitä nimismiesten ja neljännysmiesten luona kulutettiin, se täytyi talonpoikien pitäjitäin ja neljäskunnittain hankkia. Ruokaruotsi siis alkuansa tuskin lienee muuta ollut kuin virallista pakko-kestitystä, vaikka se vähitellen muuttui la'illiseksi ulosteoksi. Että sakkorahat samalla ulos-otettiin eli ylöskannettiin, ei suinkaan paljon lievittänyt tämän kestityksen väkivaltaista alkuluonnetta. Ajatella sopii, että jos sakkojen suoritus viivytettiin, Ruokaruotsi jäi makaamaan niin kauan kunnes kaikki oli maksettu, ja tämä kestitys niin-muodoin tuli kunnalle rangaistukseksi jäsenten laimin-lyödystä velvollisuudesta. Että tämmöinen pakoitus-keino ei ollut Keski-aikana muuallakaan tuntematon, havaitaan jo Kaarlo Suuren kapitulareista, joissa muun muassa v. 779 säädetään: "Si vassus noster justitias non fecerit, tunc et comes et missus ad ipsius casam sedeant et de suo vivant, quousque justitiam faciat." Niinkuin tässä esimerkissä pakkokestitys käytetään hallitus-vallan säännöllisenä välikappaleena, näkyy Ruokaruotsikin olleen niin-sanoakseni eräs la'illinen väkivalta.

Itse nimitys "Ruokaruotsi" todistaa tämän-laatuista alku-perää. Tämä sana, näet, tavataan kansamme keski-aikaisissa runo-lauluissa, merkityksellä: syöläs, ahnas Ruotsalainen eli muukalainen, - ja tuskin lienee epäilemistä, että tämä suomenkielinen muoto ja tämä merkitys on "Rokarotzi"-sanan alkuperäinen. Pispa Henrikin surmavirren toisinnoissa (Suomi 1856, sivv. 44, 48) kuuluu Lallolan naisten valitus:

"Kävi tässä Ruoka-ruotsi,

Ruoka-ruotsi, Syömä-saksa,

Joi oluen tynnyristä,

Veden viskasi sijahan,

Otti kakun kammarista,

Kiven vyörytti sijahan", j. n. e.

Tosin siitä mainitun runon laitoksesta, minkä Lönnrot on laatinut (Kanteletar, uusi painos, siv. 253; Suomi 1856, siv. 54), on pois-jätetty nuo merkilliset sanat "Ruokaruotsi, Syömä-saksa", joiden merkitys on näyttänyt hämärältä, ja sijaan on pantu Porthan'in mukaan värsy:

Jo kävi meillä ihmisiä,

Joivat oluen tynnyristä", j. n. e.

Mutta tuskin tarvinnee huomauttaakkaan, että itse runopuku heti todistaa edellä-mainitun toisinnon oikeammaksi.

Tällä tavoin siis luulen todistaneeni, mitä "Rokarotzi" on ollut, ja mitä sana alkuperältänsä merkitsee.