Ruusut haudalla

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ruusut haudalla

Kirjoittanut Wilhelm von Braun


Muistojen seassa kirkkomaalla
Kulki Thekla ruusu kimpun kanssa,
Veljen haudalle ne viedäksensä,
Uhriksi surunsa syvän, suuren.
Kuin hän joutu nurmi kummun luokse,
Jossa lepäs kallis kaivattunsa,
Lankes hän pyhänä polvillensa,
Ja rukoukset kohos taivahalle,
Kyyneleitä kyllin vieri maahan.
Ja tulj lohdutuksen enkel’ sulo
Uskollisen siskon sydämehen. –
Vaan hän häirittihin huokauksilta,
Ja hän nosti silmänsä vetiset,
Ja havaitsi haudan vasta luodun
Umpeen, siinä neidon nojallansa
Kalvean kun kylmettyneen liljun.
Sielujen surullisten välillä
Heimolaisuus on sulo ijäinen
Ja omans unoutti Thekla vaivan,
Hiipi huokajattaren luo, jonka
Kääri kaulahan kätensä kysyin:
”Kurja sisko! sano ketä suret!”
Neito vaiti, – näytti sydätänsä.
”Kurja sisko! etkö itkee saata?”
Neito vaiti, – otsaansa osoitti.
”Ruusuja et haudalle oo pannut,
Etkö tahdo puolia minulta?”
Hymyillenpä osotti nyt neito
Poskiansa kalman kalveoita,
Ja hän lausu hiljaa murtuneesti:
”Ruusujako haudalle en pannut?”
Sillon Thekla kurjan syliin vaipu
Ja hän itki, ei enään kysynyt.

H[eikki]. W[irta]–nen.


Lähde: Tapio 27.2.1869.