Sä olet

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sä olet.

Kirjoittanut Hilja Tamminen


1.[muokkaa]

On sulla hehkua sielussas
ja suonissa sulaa tulta.
On uhmaa ylvästä otsallas
ja katsehes tuike kuin kulta.
Ah kuinka usein mä piilossa
ihannoin sun silmiäs noita.
Ne voivat hehkua innosta,
vihan syöksyä taas salamoita.
Olet henkeni heimoa, tunnen sen,
myös hehkuva mulla mieli.
Kun äänesi sointua kuuntelen,
soi sielussain joka kieli.

2.[muokkaa]

Sä olet kuin ääretön ulappa,
kuin levoton aava meri.
On mielesi alati vaihtuva
ja kuohuvan kuuma veri.
Ah, meri niin tyynenä läikkyy oi,
ja mainingit vain häilyy,
sen povessa myrskyjä piillä voi,
vaikk’ kirkkaana pinta päilyy.
Mä sinuhun täysin en luottaa voi,
niin alati mielesi vaihtuu.
Nyt huuleesi lausehet kauniit soi,
vaan huomenna kaikki haihtuu.
On tänään niin valoisa hymyilys
ja hyväilet rakkahasti,
vaan mistä jo huomenna kiihtymys,
voit kuohua valtavasti.
Ah, mainingit meren! Ne tenhoo nuo,
niin valkeat vaahtoharjat.
On rakasta sielusi hehku tuo
ja vaihtuvat tunnesarjat.


Lähde: Tamminen, Hilja 1923: Vainon ajoilta: runoja. Tampereen työväen sanomalehti o. y., Tampere.