Sairas Sulamith

Sairas Sulamith. (Korkeasta veisusta) Kirjoittanut Eino Pakarinen

Oi, miksi menit Salamith? Et ollut vierelläni,

kun keskiyöllä heräsin ja etsin kädelläin!

Vain nuoren ruumiis tuoksu jäi ja vartes valkean,

mä sijan tunnen vuoteessa ja itkuun ratkean.

Käyn ulos yöhön etsimään, mä kadut, kujat käyn,

ei kukaan sua nähnyt oo, ei missään sua näy!

Oi, eikö kukaan huomannut? Kuin hän ei kukaan muu,

kuin tähdet hällä silmät on, kuin verihaava suu!

Oi, monta yötä vartosin mä turhaan, tullut et,

mun seuraa sielu myötäsi, jos missä kulkenet.

Nyt viime yönä nukahdin ja kuulin: kolkutit,

mä nousin, oven avasin, vaan pois on Salamith!

Oi, miks et hieman vartonut, oi, miks niin arka oot,

nyt jaksan taasen valvoa, nyt unet paetkoot –

Oi, eikö kuiskaa sydämein, min mennessäsi veit:

oi, Salamith, oi Salamith, niin pahan työn sä teit!

Oi naiset, miehet Juudean, jos missä näätte vain

kauneimman naisen kulkevan, hän on mun armahain!

Te silloin hälle lausukaa: jo palaa, Salamith,

on kovin sairas lemmestä, voi kuolla Sulamith!

Lähde: Pakarinen, Eino 1928: Laulu ja elämä. Liikepaino, Turku.