Sairashuoneella

Sairashuoneella. Kirjoittanut Hilja Tamminen

Yötär hiljaa hiipii, vaippaan mustaan

kietoo pimennoiset holvit linnan.

Unettaret hellää lohdutustaan

tuntea suo monen raskaan rinnan

Utukuviksi nyt vaihtuu haaveet;

silmäluomet väsymys jo sulkee.

Äänetönnä kuni öiset aaveet

vahdit yksin kierroillansa kulkee.

Eipä kaikki uinu rauhan unta.

Tuolla tuli tuikkaa ruudun takaa

valostaen hohteellansa lunta.

– Sairaat siellä rauhatonna makaa.

Hiljaa vaikeroiden huulin kelmein

poskin kuumehohtoisin he nyyhkii,

otsaan kohotessa hikihelmein.

Kättä hellää ei, mi sitä pyyhkii.

Nainen nuori kuumeisena hourii,

reuhtoo, ylös karkaa, poski hiiluu,

tuskissansa peitettänsä kourii.

Silmissänsä outo tuli kiiluu.

Olkivuoteelle jo vaipuu koito

auttamana sairastoverien.

Heiltä yksin hoiva lie ja hoito,

kunnes matkaa maille vainajien.

Öiset tunnit verkkaisesti mataa;

voihkinat yön ääniin hukkuu, hajoo.

Valkolunta hiljallensa sataa; –

pimeyden helmaan kaikki vajoo.

Lähde: Tamminen, Hilja 1923: Vainon ajoilta: runoja. Tampereen työväen sanomalehti o. y., Tampere.