Sakari Topeliuksen muisto

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sakari Topeliuksen muisto.
(Satavuotisjuhlaan).
Kirjoittanut Immi Hellén


Tammikuuta neljästoista –
heljästi se soinnahtaa!
Eipä päivää meillä toista
niin mi mieltä innostaa,
nostaa riemun lakeen asti,
loihtii kukat kunnaillen,
saapi soimaan ihanasti
muiston kultakantelen.
Tammikuuta neljästoista
syntyi pieni poikanen.
Sata vuotta – ei ne poista
muisteloa lapsen sen.
Siunasipa Luoja lasta,
nousta antoi valohon,
sille syttyi taivahasta
into työhön jalohon.
Kanteleen soi Luoja käteen,
sillä soitti Suomellen,
suuntas kirkkahimman säteen
sydämihin pienoisten.
Loihti meille tarulinnat
häikäisevän hohtoisat,
nosti riemun, sytti rinnat,
aukoi ukset uljahat.
Hän on meidän, hän on lasten,
meille työnsä antoi hän. –
Välkkää huippu Rastekasten
eessä poron kiitävän.
Pilviparrat, Rutimotkin
saloillamme huminoi,
pikku Matit, Anterotkin
tanhuvilla teutaroi.
Luonnonkirja, kirja Maamme,
sadut, runot ihanat!
Niissä neuvot suuret saamme,
helmet kullan kirkkahat.
Uutterasti poimikaamme,
että sydän avartuis,
että armas isänmaamme
karu, köyhä rikastuis.
Eipä pirttiä niin pientä,
miss’ ei sua tunnettais.
Kiertää soittos Suomennientä,
siunatahan muistoais.
Toukosi jo tekee terää,
nostaa päätä valohon,
meissäkin jo halu herää
työhön, toimeen jalohon.
Vielä sinijärvet päilyy
vuosisatain vierren pois,
niinpä työsi meillä säilyy,
muistos himmetäkö vois?
Vaikka kotiturpeen alle
soittajamme painui pää,
kansallesi kaihoovalle
muiston kannel heläjää.

1918.


Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.