Salissa

Salissa. Kirjoittanut Edvard Valpas-Hänninen

Suomeni suuressa salissa

illalla välkkeet hohti.

Neitonen pitkä, solakka,

näyttämön tähti, kunnia,

asteli meitä kohti.

Sillä on silmät syvällä,

leimuvat hehkun kuumaa.

Huulilla riemunhymyä.

Rintasa nuori mehevä,

huokuva hellästi, huumaa.

Hohtosat huulet aukenee.

Ääntä hän kuulla antaa.

Povella liikkuu, aaltoilee.

Vienosti ilmat värisee,

säveltä kauvas kantaa.

Kaikuvat soinnut suloisat

tenhoten tuhansia.

Ihmisten onnenunelmat

sävelten kanssa toistuvat.

Mielet on rakkahia.

Kuullessa nojaa hellemmin

neitonen sulhon luokse.

Sydämet lyönnin sykkivin

valavat hehkuja värelmin.

Hertas on rintain tuokse.

Vanhukset vajoo muistoihin

kaunosiin nuoruusaikain.

Lauluhan niitä sävelin

runsaasti mieliin loihtiikin

aivankuin lailla taikain.

Mielessä monessa ihanaa

varsin on tulvillansa.

Kauno se viehtää, vallottaa,

tunnetta luopi suloisaa,

elämme laulussansa.

Kauvan jos häneltä kuulla sais

sointuja sivullansa,

elämän pahanpa unohtais,

sävelten valtaan kohoais,

oisi niin taivaassansa.

–[Valpa]s.

Lähde: Työmies 9.5.1904.