Salon tyttö kaupungissa
| Salon tyttö kaupungissa. Kirjoittanut Lauri Soini |
- Oi, ihmiset, ihmiset, ilmaiskaa,
- miks minut on tänne tuotu!
- Ja miksi on vihreä laaksomaa
- niin kauvaksi jättää suotu?
- Miks täytyvi kaihota ruikuttain,
- salon tuntea sulot vain kaihossain?
- Mun mieleni halajavi hiljaista
- sulosoppea rannalla lammen.
- Kera kultani mielisin kuunnella
- käen kukkua latvassa tammen.
- Mut vallassa maailman myrskyjen
- mä itken ja orpona tuskailen.
- Mun mieleni halajavi liidellä
- yli lehtojen, laihojen, vetten,
- ja katsoa päivyen säihkyssä
- yli maitten ja manteretten.
- Mut miero mun siipeni poikki lyö,
- ja toivoni päivyen peittää yö.
- Mun mieleni halajavi hengittää
- salon rauhaa suurta ja syvää.
- Se halajavi elää elämää
- ikikaunista, totta ja hyvää.
- Mut kätkössä kalliomuurien
- jääharkoksi jäätyvi sydämen.
- Mun mieleni halajavi vihantaa
- ja vehmasta onnen oksaa.
- Mut muitten on metsä ja muitten maa,
- vain muureja silmäni hoksaa.
- Jos jossakin lehväkin liplattais,
- miten täällä sen taittaa uskaltais!
- Kai ovatkin toivoni turhia,
- kai suotta on mieleni paha.
- Salounelmani kai ovat houreita
- ja totta vain touhu ja raha.
- Mut ihana on sentään salomaa,
- ja sinne mun mieleni halajaa!
Lähde: Soini, Lauri 1903: Punasta ja vihreää: runoja. E. E. Sundvall, Helsinki.