Sanaan saatua Konrehtor J. G. Leistenion kuolemasta 4:ntenä Tammik. 1858

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sanaan saatua Konrehtor J. G. Leistenion kuolemasta 4:ntenä Tammik. 1858.
Mukaelema Suomennos
Kirjoittanut H. K. Corander
Runo on J. G. Leisteniuksen muistoruno.


Me sarka-kansa olemma,
Pimee kuin kankaamme petäät.
Riemumme, laulumme vapain
Jyrkk’ on kuin marras koskemme.
Meidät sai luonto, vaiheetki
Vakaiksi eikä leikkisiks.
Mut honkamm’ yöhön kuin sade
Sinertävästä pilkistää,
Iloisn’ hymyillen terveenä,
Kuvastaa silloin meillenki;
On ratto meillenki rakas.
Kun lie hyvä ja mieluisa.
Muhoilma hyv’, onhan seki
Jumalan laps! – Kuin lapsen ään,
Murheen hetkellä, vaivassa,
Se ihmis-rinnan riemuittaa,
Kuin päivän paiste lehtiä;
Ja riemuissa kukin hyvä.
Siis, – mentyään lepäämähän
Vakuuteen kuolon, hän ku tääll’
Ymmärsi, minkä harva muu,
Sen aartehen, ku omp’ ivass’,
Iloisan laulunsa siaan
Hän kerran saakoon kyyneleen.
Ken ”Poikoa” ei muista, kuin,
Pyydetty, pyytämättäki,
Pariss’ iloisten oppivain
Korinthon koulumestarii
Hyräil’. Hän itse’ki nyt kuol’
”Lisää odottain paikalleen”.
Ilo-hyräiliä! hänen
Povensa tykki helleyttä;
Hän lauloi yhtä lämmästi
Ihailuu luonnon, kyyneltä
Surun; takan’ ivansa oil
Halu rehellinen, vakaa.
Ja tiensä käv’ rehellisest’
Hän kasvattain maan toivoa
Toverina ja ystävän’
Elon vakuuteen tottuen
Hyväst’. Hänen ivailleen pois
Elonsa lyhven, ken sanois!
Suruss’ hyväst jää’, rauhassa,
Iloisa Suomen laulaja,
Sä ainoo, pilviss’ aikana
Jalost’ ivailla’ taitava!
Hyväst, kuin auringon säde’
Pilvissäi kirkas loistavi!
Kasvoillais muuttui kyyneleeks’
Ilo, sun taittui kantelees’;
Hillitsemättä talvi-tuul’
Honkamme palmikoita syöp’.
Ijäiuen, niinkuin Murhe tääll’,
Ja kuolotoin on tok Ilo.

H. K. K[orander].


Lähde: Sanan-Lennätin 22.1.1858.