Sanaisia jäähyväisiksi

Sanaisia jäähyväisiksi. (Lausuttu päivällisissä Semin. johtaja Leinberg’in luona 18 13/6 72.) Kirjoittanut Olli Wuorinen

Kevät armas, leuto, lämmin

Meitä taaskin tervehtää,

Tuuli henkii hempeämmin,

Järven aalto kimmeltää.

Milloin kuvaupi saari

Lahden pintaan tyynehen,

Milloin taasen taivaankaari

Jännittyypi pilvehen.

Leivot laulaa, kukkuu käet,

Raksuttavat rastahat,

Kukkasia täynn’ on mäet,

Niityt, norot, notkelmat;

Laitumilla karjan kellot

Kimakasti kilkahtaa,

Vihannoipi viljapellot,

Koristett’ on koko maa.

Niinkuin kevät kaunis mailla

Luonnon kaiken kaunistaa,

Elon kevät sillä lailla

Rintojamme raitistaa.

Kylvö-aika kiiruhtaapi,

Kehoittaapi rientämään,

Sepä mielet liikuttaapi,

Sydämet saa sykkimään.

Mutta miss’ on kylvösarka,

Jota käymme hoitamaan? –

Lapsen sydän hento, arka

Peltomaaksi uskotaan!

Valistusta, sivistystä

Tarkoitus on kasvattaa,

Mutta tätä yritystä

Alkaessa – huolettaa.

Huolettaa, kun työhön tähän,

Tehtäväämme tärkeään,

Taitoa on varsin vähän,

Kokemust’ ei ensinkään;

Miten alkaa, kuten olla,

Helppoa ei ensin lie;

Miten raataa vainiolla,

Että määrähän se vie.

Huolettaa, kun peltomiestä

Muistamme, kuin hälle käy,

Kun ei kesän työstä, hiestä

Joskus palkintoa näy;

Siemen juurtuu, mutta laihon

Rakeet särkee, halla vie,

Saapi niittää surun, kaihon,

Perheell’ eess’ on mierontie.

Mitä silloin, ystäväiset,

Teemme, jos käy meille näin?

Olkaamme vaan kestäväiset,

Pyrkikäämme edespäin,

Niinkuin maamies tyytyväisnä

Hyörii, häärii, puuhailee,

Kunnes vuosi täysinäisnä

Taaskin hänet palkitsee.

Tääll’ on työstään rientäneitä

Kumppaneita koolla nyt:

Onkos toivot pettyneitä?

Milt’ on alku näyttänyt?

Näämmehän kuin ilo loistaa

Kunkin heidän silmistä,

Sepä myöskin huolet poistaa

Alkavaisten syämistä.

Viel’ on silmä, jok’ ei nuku,

Joka valvoo, vartioi;

Se kun johtaa, emme huku,

Vaarat peljättää ei voi.

Siihen turvatkaamme varmaan,

Työtä lähteiss’ alkamaan,

Valon eestä maamme armaan,

Kukin lahjaans’ uhraamaan.

Siis ei toki mikään huoli

Mieltämme voi rasittaa,

Koska toivon, riemun puoli

Kirkkahana heijastaa:

Aika, jolloin tiedon valo

Katkoo kahleet pimeyden,

Jolloin uusi polvi jalo

Astuu tietä siveyden.

Hyväst’ rakkaat opettajat!

Onni olkoon osanne,

Että vielä monet ajat

Voitte jatkaa tointanne!

Hyväst’ oppilaitos kallis!

Muistos pysyy pyhänä;

Sun jos Luoja olla sallis

Kansan valon lyhtynä!

Lähde: Wuorinen, Olli 1875: Sepitelmiä: runon-kokeita. Jyväskylä.