Sanaisia jäähyväisiksi

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sanaisia jäähyväisiksi.
(Lausuttu päivällisissä Semin. johtaja Leinberg’in luona 18 13/6 72.)
Kirjoittanut Olli Wuorinen


Kevät armas, leuto, lämmin
Meitä taaskin tervehtää,
Tuuli henkii hempeämmin,
Järven aalto kimmeltää.
Milloin kuvaupi saari
Lahden pintaan tyynehen,
Milloin taasen taivaankaari
Jännittyypi pilvehen.
Leivot laulaa, kukkuu käet,
Raksuttavat rastahat,
Kukkasia täynn’ on mäet,
Niityt, norot, notkelmat;
Laitumilla karjan kellot
Kimakasti kilkahtaa,
Vihannoipi viljapellot,
Koristett’ on koko maa.
Niinkuin kevät kaunis mailla
Luonnon kaiken kaunistaa,
Elon kevät sillä lailla
Rintojamme raitistaa.
Kylvö-aika kiiruhtaapi,
Kehoittaapi rientämään,
Sepä mielet liikuttaapi,
Sydämet saa sykkimään.
Mutta miss’ on kylvösarka,
Jota käymme hoitamaan? –
Lapsen sydän hento, arka
Peltomaaksi uskotaan!
Valistusta, sivistystä
Tarkoitus on kasvattaa,
Mutta tätä yritystä
Alkaessa – huolettaa.
Huolettaa, kun työhön tähän,
Tehtäväämme tärkeään,
Taitoa on varsin vähän,
Kokemust’ ei ensinkään;
Miten alkaa, kuten olla,
Helppoa ei ensin lie;
Miten raataa vainiolla,
Että määrähän se vie.
Huolettaa, kun peltomiestä
Muistamme, kuin hälle käy,
Kun ei kesän työstä, hiestä
Joskus palkintoa näy;
Siemen juurtuu, mutta laihon
Rakeet särkee, halla vie,
Saapi niittää surun, kaihon,
Perheell’ eess’ on mierontie.
Mitä silloin, ystäväiset,
Teemme, jos käy meille näin?
Olkaamme vaan kestäväiset,
Pyrkikäämme edespäin,
Niinkuin maamies tyytyväisnä
Hyörii, häärii, puuhailee,
Kunnes vuosi täysinäisnä
Taaskin hänet palkitsee.
Tääll’ on työstään rientäneitä
Kumppaneita koolla nyt:
Onkos toivot pettyneitä?
Milt’ on alku näyttänyt?
Näämmehän kuin ilo loistaa
Kunkin heidän silmistä,
Sepä myöskin huolet poistaa
Alkavaisten syämistä.
Viel’ on silmä, jok’ ei nuku,
Joka valvoo, vartioi;
Se kun johtaa, emme huku,
Vaarat peljättää ei voi.
Siihen turvatkaamme varmaan,
Työtä lähteiss’ alkamaan,
Valon eestä maamme armaan,
Kukin lahjaans’ uhraamaan.
Siis ei toki mikään huoli
Mieltämme voi rasittaa,
Koska toivon, riemun puoli
Kirkkahana heijastaa:
Aika, jolloin tiedon valo
Katkoo kahleet pimeyden,
Jolloin uusi polvi jalo
Astuu tietä siveyden.
Hyväst’ rakkaat opettajat!
Onni olkoon osanne,
Että vielä monet ajat
Voitte jatkaa tointanne!
Hyväst’ oppilaitos kallis!
Muistos pysyy pyhänä;
Sun jos Luoja olla sallis
Kansan valon lyhtynä!


Lähde: Wuorinen, Olli 1875: Sepitelmiä: runon-kokeita. Jyväskylä.