Sananen merioloista

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sananen meri-oloista
(Kirje keski-Suomen veikolleni.)
Kirjoittanut nimimerkki Merimies
Lähde: Rauman Lehti, 10.6.1882, nro 23, s. 2–3. Artikkelin verkkoversio.



Sananen meri-oloista.
(Kirje keski-Suomen veikolleni.)

Jo pitkä aika takaisin juttelimme usein meri-oloista, mutta kumpikaan ei tiennyt siitä paljon mitään. Mutta koska nyt juuri hiljakkoin kaukaisilta vesiltä palattuani rakkaaseen synnyinmaahani, sain suureksi ilokseni nähdä ilmestyvän Raumaltakin uuden sanoma-lehden ”Rauman lehti”, ja olen varma, että sinäkin olet tilaisuudessa lukea tätä kaunista lupaavata lehteä, niin toivoisin saavani tähän painattaa muutaman sanan meri-elämästä.

Sinä tiedät, että olen tämän purjehdusaikani ollut vaan yhdessä laivassa, enkä siis voi antaakaan mitään täydellistä kertomusta tästä; sen lupaan ehkä vasta pitemmästä kokemuksestani. — Otaksukaamme, että ensikerran olet ottanut hyyryä umpisuomalaiseen laivaan. Mutta sitten palvelukseen astuessasi havaitsetkin heti, että kaikki laivan paikkain nimet ovat ruotsalaisia, samoin kaikki komento sanatkin käyvät ruotsiksi. Sinulla ei suinkaan ole pitkiä miettimisen aikoja, sillä karkea komento osoittaa, että käsky on pikaisesti pantava toimeen. Sinulla on siis alussa muutamaksi ajaksi ahkerasti oppimista, tullaksesi tuntemaan nämät ruotsinkieliset sanat, jotka suomeksi käytettyinä ymmärtäisit heti. Tämä seikka kenties johonkin määrin muuttuukin, jahka saamme suomenkielisten merikoulujen hedelmiä yleisemmin käytäntöön. — Muuten yleensä täytyy meidän omistaa, että huonosti tiedämme tuolla ulkona isänmaallisista pyrinnöistä. Mutta tämä tapahtuu osaksi pakostakin, sillä joskus päästessäsi satamaan, on siellä ainoastaan ani harvassa paikassa suomenkielisiä sanomia saatavilla. Kummallista kyllä, mutta yleisempiä ovat siellä Suomen ruotsin kieliset sanomat, jotka minun kaltaisille ovat yhtä muukalaisia, kun ulkomaankin lehdet. Tämäpä juuri tekeekin sen, että kansallistunteemme suuresti veltootuu, jota vastoin väliäpitämättömyys kasvaa, — mielellään ??mme vanhoillaan olijoita.

Niinkuin luonnollista onkin, on laivan väestö jaettu puoliksi kahteen vahtiin. Näistä pääsee toinen vahti illalla kahdeksalta maata ja saa olla aina k:llo 12, jolloin se päästää toiset sisälle ja on itse kannella aina neljään asti, jolloin se taas pääsee sisälle kahdeksaan asti aamulla. Viimeisen vapaan tunnin ajalla pidetään rukoukset ja syödään suurusta. Kello 8:lta astuu taas toinen vahti sisälle ja herätetään kahdeltatoista, jolloin taas molemmat vahdit muorottain syövät päivällistä. Ehtoopuolella ovat molemmat vahdit kannella aina kolmeen asti, jolloin taas vapaa-vahti pääsee sisälle kello 7:ään, syöden tällä ajalla jo iltasensa. Puoli kahdeksalta, jolloin toinenki vahti jo on syönyt illallista on taas puolen tunnin rukous-hetki, kuten aamullakin. Täten pitkitetään sitten vahti vahdin perään, jos eivät vaadi muutosta pahat ilmat, tai joku muu sellainen työ, johon tarvitsee kaikkein yksimielisesti ryhtyä. — Rukoukset pitää kummankin vahdin vanhin mies lukemalla virsikirjasta tavalliset aamu- ja ilta-rukoukset; sitten lopussa samoin kuin alussakin veisataan joku virren värssy. Päällysmiehet eivät milloinkaan ota rukous-hetkiin osaa. Muuten koettavatkin he pitää väestön kanssa niin suurta sääty-eroitusta, kuin suinkin mahdollista on. Ainoastaan ani harvoin sopii meillä sanoa pyhäpäiviäkään miksikään lepopäiviksi, sillä silloin useinkin on päällysmiehillä runsaasti sellaista pyhä-työtä, joka heidän mielestänsä ei käy toistaiseksi lykkääminen, etkä siis saata montakaan hetkiä käyttää hengellisiin harjoituksiin, vaikka jollain olisi vähän haluakin siiheu. Tämäkin seikka, niinkuin kaikki tässä kerrotut asiat, ovat tietysti vähän erilailla eri laivoissa, mutta minä kirjoittelen vaan siitä, mihin itse totuin. Mutta olkoon miten onkin, niin kyllä merimiehen käytös ja elämä sekä meressä että maissa ollessaan riippuu suureksi osaksi päällysmiehistäkin. — Kenties haluat tietää jotain ruastammekin. Se on varsinkin, kun ruokatavarat ehtivät vanhentumaan ja samassa pahentumaan joteenkin yksinkertaista, jonka luulenkin ainakin suureksi osaksi olevan syynä nii- hin moninaisiin karkauksiin, joita melkein aina kuuluu tapahtuvan. Käytännössä oleva ruoka-järjestys ainakin Turun ja Rauman kaupunkien pitemmillä matkoilla kuleksivilla laivoilla myöntää kullekkin miehelle viikossa 10 naulaa kuivaa leipää, lihaa 1 n:la neljäkertaa viikossa sianlihaa 3/4 naulaa kolmasti viikossa, naulaa, ryynejä 2 naulaa, viikossa ja vettä 1 1/4 kann. päiväänsä. Jos jotakin näistä puuttuu, saavat he tehdä muutoksia, vaihettelemalla toisiinsa. Keitos-ruuat valmistetaan ainoastaan päivälliseksi. Iltaseksesi saat liotella leipääsi teevedessä, vaikka kyllä tosin saat särvintäkin hakea, jos sattuu jotain osastasi olemaan jälellä. Suurukseksi on ruoka muuten samaa, paitsi teen sijaan annetaan kahvia, Kahvia tavallisesti keitetäänkin kolmasti päiväänsä. Satamissa annetaan joko lihan tai sianlihan verosta tuoretta lihaa tavallisesti kolme kertaa viikossa, mutta perunia ei anneta, vaikka tiedämme, että ne täällä kotonakin ovat helpointa ja samassa parasta jokapäiväistä ruokaa. Ne eivät ole ulkonakaan aivan kalliita, enkä tiedä mikä lienee syynä, kun ei niitä käytetä. Mielestäni sopisi niitä vaihettaa johonkin muuhun ruokalajihin ilman että siitä tulisi sanottavasti mitään enempää kulutuksia laivan omistajille. Täten tulisi ruoka useimmin muutteesen, ja siis myöskin paremmaksi. — Muuten koetetaan sekä koko laivassa että etenkin omissa asunnoissa kaikin tavoin harrastaa puhtautta, joka etenkin kuumissa maissa on sangen tärkeätäkin terveyden säilyttämisen suhteen. Tietysti herrain asunnoissa on aina hienompaa ja somempaa, mutta tosiaan en ole missään miestenkään ruffeissa tavannut sellaista likaisuutta, josta ”San. Turusta” joku vuosi sitten kerran kertoeli.

Olkoon tämä jo riittävästi tällä kertaa, toisten ehkä jatkan vielä.

Merimies.